Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 339


 

 

Oikaisuvaatimus yhdyskuntatekniikan palvelualueen johtajan viranhaltijapäätökseen 14.9.2022 § 35, kunnossapitopäällikön viran täyttäminen toistaiseksi 16.9.2022 alkaen

 

Kunnanhallitus 17.10.2022 § 339  

421/01.01.01/2021  

 

 

Valmistelija kuntatekniikkapäällikkö Toni Keski-Lusa ja suunnittelija Kia Forsell etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Yhdyskuntatekniikan palvelualueen johtaja on 14.9.2022 § 35 päättänyt valita kunnossapitopäällikön virkaan (virkanumero 3000992208) 16.9.2022 alkaen Annika Selartin.

 

Kuntalain mukaan kunnanhallituksen ja lautakunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

 

Yksi hakijoista on toimittanut kunnan kirjaamoon 23.9.2022 oikaisuvaatimusajan puitteissa oikaisuvaatimuksen yhdyskuntatekniikan palvelualueen johtajan päätökseen 14.9.2022 § 35, kunnossapitopäällikön viran (virkanumero 3000992208) täyttäminen toistaiseksi 16.9.2022 alkaen.
 

Oikaisuvaatimus voidaan tehdä sekä tarkoituksenmukaisuusperusteilla että laillisuusperusteilla. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt laillisuusvirheet on tutkittava. On myös harkittava, onko päätöstä muutettava oikaisuvaatimuksen tekijän esittämät tarkoituksenmukaisuusperusteet huomioon ottaen. 
 

Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on sidottu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin eikä voi käsitellä asiaa oikaisuvaatimusasiana tätä laajemmin. 
 

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettavasta päätöksestä säädetään hallintolaissa. Kun viranomainen on ottanut oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen, viranomainen voi joko muuttaa tehtyä hallintopäätöstä tai kumota tehdyn hallintopäätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. Ratkaisu on perusteltava.

Kunnossapitopäällikön viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto, esimerkiksi insinööri (AMK) tai aiempi vastaava tutkinto, sekä riittävä kokemus tehtäväalueeseen kuuluvista tehtävistä ja esimiestehtävistä. Lisäksi tehtävä edellyttää mm. hyvää yhdyskuntatekniikan palvelualueen tuntemusta sekä vahvaa kokemusta infraomaisuuden yllä- ja kunnossapitoon liittyvistä tehtävistä sekä kokemusta esihenkilötehtävistä.

Virkaa haki yhteensä kahdeksan henkilöä, joista yksi hakija, virkaan valittu, on täyttänyt viran kaikki kelpoisuusehdot ja kolme hakijaa täytti ehdollisesti kelpoisuusvaatimukset tai olivat osittain kelpoisia tehtävään. Yhteensä 4 hakijaa, mukaan lukien oikaisuvaatimuksen tekijä, kutsuttiin haastatteluun.



Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii oikaisua/selvitystä yhdyskuntatekniikan palvelualueen johtajan päätökseen 14.9.2022 § 35 alla esitettyihin kohtiin:

 

1.
Oikaisuvaatimuksen tekijä pyytää kuntaa ilmoittamaan, onko oikaisuvaatimuksen tekijä täyttänyt viran kelpoisuusehdot kunnossapitopäällikön virkaa täytettäessä. Lisäksi, jos ei ole täyttänyt, täydennyksen, miltä osin ei ole täyttänyt.

 

Vastine:

Oikaisuvaatimuksen tekijä täytti koulutustasoltaan kunnossapitopäällikön viran kelpoisuusehdot ja hänellä oli kokemusta esimiestehtävistä. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei muilta osin täyttänyt tehtävään edellyttäviä vaatimuksia yhdyskuntatekniikan palvelualueen tuntemuksen osalta eikä hänellä katsottu haastattelun perusteella olevan riittävästi kokemusta virkaan tarvittavan infraomaisuuden yllä- ja kunnossapitoon liittyvistä tehtävistä.
 

2.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on pyytänyt selvitystä siitä, mihin on tarvittu kokonaisarviota, jos vain yksi henkilö täyttää viran kelpoisuusehdot. Lisäksi hän haluaa kirjallisena, ehdot täyttävän henkilön nimen ja perustelut sille, miltä osin vain hän täyttää ehdot. (kokonaisarviossa viitataan liitteen 3 sanamuotoihin).
 

Vastine: Kun kyseessä on virka, on hakijoista tehty kokonaisarvio koulutuksen ja työkokemuksen osalta hakijoiden tasapuolisen kohtelun ja yhdenvertaisuuden takia. Valittu henkilö on sekä koulutukseltaan että työkokemukseltaan ehdot täyttävä henkilö ja hän antoi haastattelussa parhaimman vaikutelman suoriutuvansa kunnossapitopäällikön tehtävistä.
 

3.
Oikaisuvaatimuksen tekijä pyytää myös lisätietoja valintahakuprosessista ja miksi kunta haastatteli henkiIöitä, jotka eivät täytä kelpoisuusvaatimuksia.

 

Vastine: Haastatteluun pyydettiin ne henkilöt, jotka koulutuksen perusteella täyttivät kelpoisuusehdot.
 

4.
Oikaisuvaatimuksen tekijä pyytää myös saada tietoonsa julkiset tiedot, jotka liittyivät viranhakuun esim. valitun henkilön koulutus ja työkokemus.

 

Vastine:
Kunnossapitopäällikön virka on kuulutettu haettavaksi kuntarekry.fi palvelussa ja ilmoitus on myös julkaistu te-palvelut.fi (mol) julkaisupalvelussa ajalla 5.8 - 19.8.2022. Ilmoitus oli oikaisuvaatimuksen liitteenä.
Yhdyskuntatekniikan palvelualueen johtajan valintapäätös oli myös oikaisuvaatimuksen liitteenä.
Kunnanhallituksen päätöksen oheismateriaalina (ei julkinen) on hakijoista tehty vertailu. Vertailu toimitetaan pyynnöstä ja lähetetään erikseen oikaisuvaatimuksen tekijälle.


Lisäksi oikaisuvaatimuksessa tiedustellaan, miksi virkaan valittu on käyttänyt kunnossapitopäällikön titteliä kunnossapitopäällikön viranhaltijapäätöksessä 9.9.2022 § 53 (Hankintapäätös: Kirkkonummen keskustan talvihoitourakka lisätyö 8), vaikka hänet on valittu kunnossapitopäällikön virkaan vasta 16.9.2022 lukien.

Virkaan valitun työtehtäviin on kuulunut kunnossapitopäällikön sijaistaminen ja hän on toiminut kunnossapitopäälikön sijaisena 1.5.2021 lukien. Kunnan asianhallintaohjelma, jossa viranhaltijapäätökset laaditaan, ei tunnista viran sijaisuuksia joten asianhallintaohjelman automaattisiin asetuksiin tulee aina vastuuhenkilön nimi ja virkanimike ottamatta kantaa onko kyseessä vakituinen viranhaltija, sen sijainen tai virkaa tekevä henkilö. Annika Selart on 9.9.2022 päätöstä tehdessään ollut kunnossapitopäällikön viran sijainen.

 

Esityksenä on, että kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen. Perusteluna on, että oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole oikaisuvaatimuksessaan tuonut mitään sellaista esille, minkä mukaan yhdyskuntatekniikan johtajan päätös 14.9.2022 § 35 ei olisi laillinen tai miksi päätöstä tulisi muuttaa tai kumota.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen edellä mainituin perusteluin ja toteaa, että oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen.

 

 

Käsittely

 Yhdyskuntateknikkan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen oli paikalla tämän pykälän aikana ja poistui kokouksesta klo 19.48.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Oikaisuvaatimuksen tekijä, yhdyskuntatekniikan johtaja, kuntatekniikkapäällikkö