Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 338



 

 

Rannikkovesivisio 2050 - rannikkovesien tilan parantaminen merenlahti kerrallaan -hankkeen rahoittaminen

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 27.09.2022 § 126 

 

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Anu Hynninen etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Vesienhoidon yleisenä tavoitteena on saada joet, järvet, rannikkovedet ja pohjavedet hyvään tilaan ja estää vesien tilan heikkeneminen. Länsi-Uudellamaalla on useita vesistöjä, joissa vesienhoidon tilatavoitteet eivät täyty ja jotka ovat Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitosuunnitelman mukaan kunnostuksen tarpeessa. Länsi-Uudenmaan merialueet ovat viimeisimmän ekologisen luokituksen mukaan tyydyttävässä tai välttävässä tilassa. Kunnostamalla heikossa tilassa olevia merenlahtia vaikutetaan samalla koko Itämeren kuntoon.

 

Vesienhoidossa tulee pyrkiä kustannustehokkaisiin toimenpiteisiin ja pitkäkestoisiin, pysyviin tuloksiin. Yhteistyön avulla vesiensuojelua voidaan toteuttaa taloudellisesti ja kokonaisvaltaisesti. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry ja Länsi-Uudenmaan kunnat ovat laatineet yhdessä Länsi-Uudenmaan vesienhoidon vision ja strategian (2018), jonka tavoitteena on alueen vesien tilan parantaminen. Tarkoituksena on koota Länsi-Uudenmaan kunnat ja muut toimijat yhteen tekemään vesiensuojelutyötä. Vesiensuojeluhankkeisiin on helpompi saada ulkopuolista rahoitusta, kun ne toteutetaan yhteishankkeina.

 

Kirkkonummi, Siuntio, Inkoo ja Raasepori ovat olleet mukana ELY-keskuksen tukemassa Rannikkovesihankkeessa vuosina 2021-2022. Rannikkovesihanke on Länsi-Uudenmaan rannikkokuntien yhteistyöhanke, jonka pilottikohteena Kirkkonummella on Tavastfjärden. Keväällä 2022 valmistuivat kuntien pilottialueiden kunnostussuunnitelmat ja pidempiaikainen kuusivuotinen rannikkovesivisio vuoteen 2050. Tavastfjärdenin kunnostussuunnitelma antaa yleispiirteiset askelmerkit myös Estbynjoen vedenlaadun parantamiseen. Estbyånin vesistön valuma-alue (69 km2) kattaa 73 % Tavastfjärdenin valuma-alueesta (94,8 km2), vaikuttaen siten merkittävästi Tavastfjärdenin vedenlaatuun. Jatkohankkeessa laaditaan Estbyånin vesistön tarkennettu toimenpidesuunnitelma, jossa tarkastellaan muun muassa valuma-alueelta tulevan ravinnekuormituksen vähentämistä, tulvimishaittoja, eroosiota sekä monimuotoisuutta (Valtuustoaloite 10/2021 Jolkbynjoen kunnostaminen KV 28.02.2022 § 16). Suunnitelman perusteella toteutetaan vesiensuojelutoimia.

 

Kunnostustyön jatkamiseen on saatu maa- ja metsätalouden toimenpiteiden osalta Uudenmaan ELY-keskuksen rahoituspäätös (noin 500 000 €) vuosille 2023-2025. Rahoitus kohdistetaan rannikkovesi-kohteisiin sekä Siuntionjoen ja Karjaanjoen valuma-alueille. Rannikkovesikohteiden kunnostukseen haetaan lisäksi rahoitusta ELY-keskuksen muissa rahoitushauissa sekä alueen yrityksiltä, kalatalousalueilta ja muilta toimijoilta.

 

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry esittää, että rannikkovesikunnat (Hanko, Inkoo, Kirkkonummi, Raasepori ja Siuntio) sitoutuvat Rannikkovesivisio 2050 -hankkeen rahoitukseen ja toimenpiteisiin vuosina 2023-2028 alla esitetyillä rahoitusosuuksilla. Raaseporin kaupunginhallitus on hyväksynyt esityksen 15.8.2022 ja Siuntion ympäristö- ja rakennuslautakunta 13.9.2022.

 

Kunnostustoimenpiteet kohdistuvat alueittain seuraavasti:

 

-Hanko  Hulevesistrategian vesiensuojelulliset toimenpiteet

-Inkoo           Kyrkfjärden

-Kirkkonummi         Tavastfjärden

-Raasepori           Dragsviksfjärden

-Siuntio           Pikkalanlahti/Pickalaviken

 

Kuntakohtaisiksi rahoitusosuuksiksi on esitetty seuraavaa:

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Hynninen Anu

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunta varaa vuoden 2023 talousarvioehdotukseen 30 000 euroa Länsi-Uudenmaan vesienhoitovision vuoden 2023 ja kauden 2023-2028 strategian toimenpiteiden rahoittamiseen rannikkovesien ennallistamisen osalta. Lisäksi kunta sitoutuu varaamaan talousarvioihin 2024-2028 30 000 euroa vuodessa edellä mainittujen toimenpiteiden toteuttamiseksi. Rahoituksesta tehdään erillinen sopimus osapuolten kesken.

 

Käsittely Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti keskustelun jälkeen käsitellä pykälän 127 ennen tämän pykälän päätöstä.

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Kunnanhallitus 17.10.2022 § 338  

992/00.04.02/2022  

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Anu Hynninen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunta varaa vuoden 2023 talousarvioehdotukseen 30 000 euroa Länsi-Uudenmaan vesienhoitovision vuoden 2023 ja kauden 2023-2028 strategian toimenpiteiden rahoittamiseen rannikkovesien ennallistamisen osalta. Lisäksi kunta sitoutuu varaamaan talousarvioihin 2024-2028 30 000 euroa vuodessa edellä mainittujen toimenpiteiden toteuttamiseksi. Rahoituksesta tehdään erillinen sopimus osapuolten kesken.

 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.