Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kirkkonummi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 09.11.2022/Pykälä 54


1 5.10.2010 päätös palkallisesta vapaasta

 

 

Palkallinen vapaa varhaiskasvatuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen sosionomien pätevöitymiskoulutuksen johdosta 1.8.2022 alkaen

 

Henkilöstöjaosto 09.11.2022 § 54  

1199/01.03.00/2022  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Anu Vesiluoma, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Henkilöstöjaosto on 5.10.2010 § 63 tehnyt päätöksen palkallisen vapaan myöntämisestä pätevöitymis- tai vastaavaan koulutuksen myöntämisestä toimialajohtajan päätöksellä korkeintaan 5 palkallista työ/virkavapaapäivää vuodessa ja työvoimapulasta kärsivien nimikkeiden osalta 10 palkallista työ/virkavapaapäivää vuodessa. 

Varhaiskasvatuslain (540/2018) henkilöstörakennetta koskevaan muutokseen perustuen päiväkodeissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vuoteen 2030 mennessä vähintään kahdella kolmasosalla olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lainmuutokseen perustuen varhaiskasvatuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen sosionomien tarve kasvaa merkittävästi.

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen opettajien rekrytoinnissa on suuria haasteita, sillä kelpoisista varhaiskasvatuksen opettajista on huomattava pula. Kelpoisten varhaiskasvatuksen opettajien osuus Kirkkonummella on syksyllä 2023 n. 65 %, kun varhaiskasvatuslain mukaan kaikilla varhaiskasvatuksen opettajilla tulee olla 26 § ja sosionomeilla 27 § mukainen koulutus. Tällä hetkellä osa täyttämättä jääneistä varhaiskasvatuksen opettajien tehtävistä tullaan muuttamaan varhaiskasvatuksen sosionomien tehtäviksi, kun ensimmäiset varhaiskasvatuksen sosionomit valmistuvat vuonna 2023.

Yliopistot ovat käynnistäneet 1000+ monimuotoisen koulutusohjelman, jossa varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuuden täyttävät ja vähintään 9 kuukautta työkokemusta tietyistä varhaiskasvatuksen tehtävistä päiväkodissa omaavat voivat hakea kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtavaan koulutukseen, mikä tuottaa kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään.

Hyvän työnantajankuvan ja rekrytoinnin edistämiseksi työnantajan tulee tukea opintoihin osallistumisen mahdollistamista pääkaupunkiseudun kuntien mukaisesti. Varhaiskasvatuksen opettajan ja sosionomin tutkintoon johtavaan koulutukseen osallistumisen tukeminen on välttämätöntä, jotta varhaiskasvatuslain velvoitteet voidaan täyttää sekä lain asettamat laadulliset tavoitteet toteuttaa.

Lastenhoitajan tehtävissä tai epäpätevänä varhaiskasvatuksen opettajana toimivalle, joka pätevöityy varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään myönnettäisiin kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtavaan työn ohessa suoritettavaan koulutukseen osallistumiseksi opetussuunnitelman mukaiset lähiopetuspäivät (n. kaksi/ kk) ja koulutukseen sisältyvät harjoittelut palkallisina.

 

Samaa sovellettaisiin myös työn ohessa suoritettavien varhaiskasvatuksen sosionomin tutkintoon johtavien opintojen osalta.

 

Esityksen mukaan voimassa olevaa henkilöstöjaoston 5.10.2010 § 63 täydennettäisiin varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen sosionomin osalta siten, että työn ohessa suoritettavaan pätevöitymiskoulutukseen osallistumiseksi voitaisiin hakemuksesta myöntää opetussuunnitelman mukaiset lähiopetuspäivät (n. kaksi/ kk) ja koulutukseen sisältyvät harjoittelut palkallisina. Muilta osin henkilöstöjaoston 5.10.2010 tekemä päätös § 63 jäisi voimaan.

 

 

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää

1
että, voimassa olevaa henkilöstöjaoston 5.10.2010 § 63 täydennetään varhaiskasvatuksen opettajan osalta siten, että työn ohessa suoritettavaan pätevöitymiskoulutukseen osallistumiseksi voidaan hakemuksesta myöntää opetussuunnitelman mukaiset lähiopetuspäivät (n. kaksi/ kk) ja koulutukseen sisältyvät harjoittelut palkallisina

2
että, samaa sovelletaan varhaiskasvatuksen sosionomien osalta

3
että, muilta osin henkilöstöjaoston 5.10.2010 tekemä päätös § 63 jää voimaan.

 

 

Käsittely Varhaiskasvatuksen johtaja Anu Vesiluoma esitteli päätösehdotuksen taustatiedot.  Lisäksi hän toi esille Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatuksen  henkilöstön rekrytoinnin nykytilanteen ja varhaiskasvatuslakiin (540/2018) henkilöstörakennetta koskevat muutokset koskien päiväkotien kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivien kelpoisuuksista vuoteen 2030 mennessä.  Henkilöstöjaosto kävi asiasta laajan keskustelun ja päätyi yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen, kuitenkin evästäen, että säännöllinen seuranta liittyen pätevöitymiskoulutuksiin on järjestettävä palvelualueen toimesta.

 

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti päätösehdotuksen mukaisesti evästys huomioiden.

 

Tiedoksi varhaiskasvatuksen johtaja palvelualueen johtaja, pääluottamusmiehet, HR-työpöytä/koko henkilöstö