Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 76



 

 

Kantvikin koulun tarveselvityksen hyväksyminen

Kunnanhallitus 18.03.2024 § 76  

862/10.03.02.03/2023 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen, sivistysjohtaja Eeva-Kaisa Ikonen

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää

1
hyväksyä Kantvikin koulun tarveselvityksen

2
että Kantvikin koulun hankesuunnitelman laadinta käynnistetään

3
että hankesuunnitelman laadinnassa otetaan huomioon lautakuntien evästykset puurakentamisen selvittämisestä ja koulukuljetuksien sekä saattoliikenteen järjestämisestä.

 

Käsittely Rakennuttamispäällikkö Hanne Nylund esitteli asiaa. Yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen ja sivistysjohtaja Eeva-Kaisa Ikonen olivat läsnä tämän pykälän aikana. Hanne Nylund, Anna-Kaisa Kauppinen ja Eeva-Kaisa Ikonen poistuivat kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo  19.28.

 

 

Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että keskustelun aikana jäsen Matti Kaurila on tehnyt seuraavan evästysehdotuksen:

 

Kunnanhallitus evästää Kantvikin koulun jatkosuunnittelua siten, että koulun toteutuksessa vältetään avoimia oppimisympäristöjä, joita ei väliseinillä pystytä kunnolla jakamaan. Lisäksi uudisrakentamis-vaihtoehdossa tavoitellaan suunnittelussa sitä, että nykyisen koulurakennuksen tiloja voisi hyödyntää mahdollisimman hyvin aina siihen saakka, kunnes koulun uudet tilat otetaan käyttöön.

 

Evästysehdotusta kannattivat Piia Aallonharja, Kati Kaihlaranta, Anna Sahiluoma, Timo Haapaniemi, Johanna Fleming, Ulf Kjerin, Ari Harinen ja Anneli Granström.

 

Puheenjohtajan tiedustellessa evästysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti seuraavalla evästyksellä:

Kunnanhallitus evästää Kantvikin koulun jatkosuunnittelua siten, että koulun toteutuksessa vältetään avoimia oppimisympäristöjä, joita ei väliseinillä pystytä kunnolla jakamaan. Lisäksi uudisrakentamis-vaihtoehdossa tavoitellaan suunnittelussa sitä, että nykyisen koulurakennuksen tiloja voisi hyödyntää mahdollisimman hyvin aina siihen saakka, kunnes koulun uudet tilat otetaan käyttöön.

 

 

Selostus 

 

Kantvikin nykyinen koulu on rakennettu kahdessa vaiheessa ja sillä on keskeinen sijainti Kantvikin taajamassa. Koulun vanhempi osa on valmistunut 1983 ja uudempi 1992. Kantvikin koulun hanke oli mukana investointiohjelmassa vuoden 2023 talousarviossa (tarveselvityksen laatiminen). Vuoden 2024 talousarviossa hankkeelle on varattu 200 000 euroa hankesuunnittelua varten. Alustavan  arvion mukaan hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan n. 15 000 000 euroa.

 

Hankkeessa on tarkoitus toteuttaa tilat Kantvikin koululle.

Koulurakennuksen yhteyteen varataan tilat myös nuorisopalveluille.

Hankkeen toivotaan tukevan myös tilojen laajaa kuntalaiskäyttöä. Hankkeen tarpeellisuus syntyy palvelutarpeen kasvusta ja nykyisen

rakennuksen toiminnallisten heikkouksien sekä kunnon seurauksena.

Näiden perusteella tuleva koulu on tarkoituksenmukaista mitoittaa 3-

sarjaiselle alakoululle eli noin 400 oppilaalle ja nuorisopalveluille.

Tarveselvityksessä on tunnistettu kolme eri vaihtoehtoa hankkeen

toteuttamiselle:

- nykyisten rakennusten peruskorjaus ja laajennus

- uudemman rakennusosan peruskorjaus ja vanhemman rakennusosan

korvaaminen nykyistä isommalla uudisrakennuksella

- nykyiset rakennukset korvattaisiin uudisrakennuksella.

 

Eri vaihtoehtojen toteutettavuutta, kustannuksia ja vaikutuksia koulun

toiminnallisuuteen selvitetään hankesuunnitteluvaiheessa. Hankkeen

kokonaiskustannuksiin vaikuttavat mm. hankeen laajuus,

rakentamistoimenpiteet, sijoittuminen tontille ja ympäröivän maaston

suhteuttaminen kaupunkikuvaan sekä tulevan urakkamuodon valinta.

Hankkeen toteuttamistapa ratkaistaan ja kokonaiskustannukset tarkentuvat

hankesuunnitelman yhteydessä.

 

Kantvikin koulun tarveselvitystä koskevaa asiaa on käsitelty toimitilapalvelujen lautakunnassa 15.2.2024 § 12, suomenkielisessä kasvatus- ja koulutuslautakunnassa 5.3.2024 § 12 ja sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa 7.3.2024 § 14. Päätökset ovat oheismateriaalina.

 

Asian käsittelyn yhteydessä lautakunnissa tuotiin esille myös mahdolliset vammaisten opetuksen tarpeet, joita ei ole erikseen mainittu tarveselvityksessä. Nämä tarpeet on huomiotava jatkosuunnittelussa.

 

Lautakuntaka?sittelyn ja?lkeen kunnanhallitus hyva?ksyy tarveselvityksen ja

tekee hankepa?a?to?ksen ja ma?a?ra?a? hankesuunnitelman laatimisen

aloitettavaksi.