Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 439



 

 

Kirkkonummen kunnan lausunto Evitskogin pellonparannushankkeen YVA-ohjelmasta, UUDELY/14587/2023

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 439  

571/11.01.00/2019 

 

 

Valmistelija Kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kirkkonummen kunnanhallitus päättää

1.
antaa Uudenmaan ELY-keskukselle liitteenä olevan lausunnon Evitskogin pellonparannushanketta koskevasta YVA-ohjelmasta.

2.
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely Yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen ja kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi oli paikalla tämän pykälän aikana.

 

Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että jäsen Matti Kaurila oli tehnyt seuraavan muutosehdotuksen:

 

Uusi päätöskohta 2.  

2. Kunnanhallitus kiinnittää huomion alueen läpi kulkevan avo-ojan putkitukseen ja edellyttää putkituksen suunnittelua ja toteutusta siten, että ojan/putkituksen toimivuus varmistetaan työaikaisessa ja pysyvässä tilanteessa riittävällä varmuudella, jotta mm. ojan yläpuolisten alueiden kuivatus toimii kaikissa tilanteissa.

 

Muutosehdotusta kannattivat Piia Aallonharja ja Kati Kaihlaranta.

 

Puheenjohtajan tiedustellessa, muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti

1
antaa Uudenmaan ELY-keskukselle liitteenä olevan lausunnon Evitskogin pellonparannushanketta koskevasta YVA-ohjelmasta.

2
kiinnittää huomion alueen läpi kulkevan avo-ojan putkitukseen ja edellyttää putkituksen suunnittelua ja toteutusta siten, että ojan/putkituksen toimivuus varmistetaan työaikaisessa ja pysyvässä tilanteessa riittävällä varmuudella, jotta mm. ojan yläpuolisten alueiden kuivatus toimii kaikissa tilanteissa.

3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

Selostus Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää Kirkkonummen kunnan lausuntoa Evitskogin pellonparannushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Hankkeesta vastaa Erik Perklén ja sen toteuttaa GRK Suomi Oy. YVA-ohjelman (ts. arviointiohjelma) on laatinut Envineer Oy. Lausunnon antamiselle on myönnetty lisäaikaa 20.12.2023 asti.

 

 Hankkeen arviointiohjelma ja kuulutus löytyvät ympäristöhallinnon verkkosivuilta https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/evitskogin-pellonparannushanke-kirkkonummi.

 

 Hanke sijaitsee Kirkkonummen kunnassa Evitskogin kylässä. Kunnostettavaksi suunniteltu, noin 30 hehtaarin kokoinen alue on tulva-aikoina osittain veden alla ja siksi paikoittain soveltumaton viljelykseen. Hankkeen tarkoituksena on parantaa alueen viljelykelpoisuutta, tehostaa salaojitusta ja lakkauttaa nykyinen vesien pumppaus läheiseen Storträsk-järveen. Hanke sisältää myös kosteikkoalueen rakentamisen.

 

 Hankkeessa on tarkoitus hyödyntää ylijäämämaita noin 630 000 m3 rtr korottamalla arviointiohjelmassa esitettyä aluetta keskimäärin kaksi metriä noin 30 ha laajuiselle alueelle, josta on tarkoitus toteuttaa kosteikkoalue hieman yli kahden hehtaarin alalle. Kosteikko on tarkoitus rakentaa ennen pellonparannushankkeen aloittamista, mikä on järkevä toteuttamisjärjestys hankkeelle. Todettakoon, että lyhenne m3 rtr tarkoittaa teoreettista rakennetilavuutta, joka mitataan suunnitelmaan piirrettyjen rajapintojen mukaisena rakenteena.

 

 YVA-ohjelmassa esitetyt hankevaihtoehdot ovat:

-          VE0: hanketta ei toteuteta.

-          VE1: toteutetaan noin 7 vuoden aikana. Peltoa korotetaan kolmessa vaiheessa 1-4 m.

-          VE2: toteutetaan noin 14 vuoden aikana. Peltoa korotetaan kolmessa vaiheessa 1-4 m.

 

 Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -menettelyssä tarkastellaan suunnitellun hankkeen toteuttamisen tai sen toteuttamatta jättämisen vaikutuksia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki, 252/2017) ja asetuksen (YVA-asetus, 277/2017) mukaisesti. YVA-menettely jaetaan YVA-ohjelmavaiheeseen ja YVA-selostusvaiheeseen.

 

 YVA-ohjelma on suunnitelma ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamisesta. Varsinainen ympäristövaikutusten arviointi tehdään YVA-ohjelman ja yhteysviranomaisena toimivan Uudenmaan ELY-keskuksen siitä antaman lausunnon pohjalta.

 

 Arvioinnin tulokset kootaan YVA-selostukseen, joka on suunniteltu jätettäväksi yhteysviranomaiselle syyskuussa 2024. Aikatauluun vaikuttaa se, että luontoselvitykset on tehtävä maastokaudella 2024. YVA-selostus kuulutetaan ja lähetetään lausunnoille samoin kuin YVA-ohjelma. Tämän jälkeen Uudenmaan ELY-keskus tarkistaa ympäristövaikutusten arviointiselostuksen riittävyyden ja laadun ja laatii perustellun päätelmänsä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista.

 

 Rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto (12.12.2023) Evitskogin pellonparannushanketta koskevasta YVA-ohjelmasta,  on tämän asian liitteenä. Kyseisessä lausunnossa keskittytään YVA-ohjelman ympäristöasioihin.

 

 Kirkkonummen kunnan lausunnossa pääpaino on YVA-ohjelman mukaisen hankkeen vaikutusten tarkastelunäkökulma asukkaiden lähiympäristöön sekä itse asukkaisiin kuten esimerkiksi rakentamisaikaiseen raskaaseen ajoneuvoliikenteeseen aiheuttamiin liikenneturvallisuushaasteisiin ja toiminnan aiheuttamamiin mahdollisiin muihin häiriöihin asumiselle.

 

 Useita vuosia kestävän työmaan toiminta ei saa aiheuttaa Storträsk-järven vedenlaadun heikkenemistä. Toisin sanoen hanke on toteutettava niin, että järveen kohdistuva kiintoaineskuormitus ja veden samentumien minimoidaan. Hankkeen toteuttaminen edellyttää siis hyvää suunnittelua ja työmaan toteuttamista. Kirkkonummen kunta ei hyväksy tilannetta, jossa alueen asukkaiden virkistyskäyttö Storträsk-järvellä estyy.

 

Liitteet -     Kirkkonummen kunnan lausunto Evitskogin pellonparannushankkeen YVA-ohjelmasta, UUDELY/14587/2023

-          Rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto Evitskogin pellonparannushanketta koskevasta YVA-ohjelmasta (12.12.2023, § 156)