Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 94



 

 

Tassumäen asemakaava (hanke 31100), asemakaavan vireilletulo sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman hyväksyminen (MRL 62 § ja 63 §)

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 31.08.2023 § 94  

329/10.02.03/2023 

 

 

Valmistelija Asemakaavapäällikkö Simon Store

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää hyväksyä Tassumäen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (MRL 62 § ja 63 §).

 

Käsittely Käsittelyn aikana Sanni Jäppinen teki seuraavan lisäysehdotuksen:

 

 Kylärakenne --> laadukas ja ekologinen kylärakenne

 

 Hannu Valtanen, Ronja Karkinen, Teemu Kelkka, Pekka Jäppinen ja Antti Salonen kannattivat esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että lisäystä kannatetaan yksimielisesti.

 

 Esittelijä esitti seuraavan muutetun päätösehdotuksen, joka otetaan huomioon osallistumis- ja arviointisuunnitelman valmistelussa.

 

 OAS:n kohtaan "Suunnittelu perustuu seuraavalle lähtötietoaineistolle" lisätään teksti: " Luoman Bobäck Kyläsuunnitelma - Byaplan 2009 Luoman Kyläyhdistys" ja siihen liittyvät myöhemmät asukaskyselyt.

 

 

 Hannu Valtanen teki seuraavan lisäysehdotuksen:

 

 OAS:een maininta, että Tassumäen kaava tukee Luoman seisakkeen avaamista - kunnanvaltuuston ponsi 24.10.2022: " Kunta pyrkii kaavoituksen ja vaikuttamistyön kautta vaikuttamaan niin, että paikallisjunaliikenne voidaan palauttaa Luomaan."

 

 Teemu Kelkka kannatti ehdotusta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että ehdotusta ei kannateta yksimielisesti, joten asiasta tulee äänestää.

 

 ÄÄNESTYS:

 

 Puheenjohtaja käynnisti äänestyksen. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Hannu Valtasen lisäysehdotusta, äänestävät EI.

 

 Puheenjohtaja päätti äänestyksen. Äänet jakautuivat seuraavasti:

 

 6 JAA-ääntä (Liljequist, Polkko, Kaurila, Salonen, Jäppinen P., Jäppinen S.)

 2 EI-ääntä (Kelkka, Valtanen)

 2 TYHJÄÄ (Karkinen, Frimodig), jolloin pohjaehdotus voitti.

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti hyväksyä Tassumäen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (MRL 62 § ja 63 §) seuraavin lisäyksin:
- Kylärakenne --> laadukas ja ekologinen kylärakenne
- "Suunnittelu perustuu seuraavalle lähtötietoaineistolle" lisätään teksti: " Luoman Bobäck Kyläsuunnitelma - Byaplan 2009 Luoman Kyläyhdistys" ja siihen liittyvät myöhemmät asukaskyselyt.

 

Tiedoksi

 

Selostus Taustaa

 Tassumäen asemakaava sisältyy kunnanvaltuuston hyväksymään Kirkkonummen kaavoitusohjelmaan vuosille 2023-2027. Maanomistaja on tehnyt aloitteen kaavan laatimiseksi ja kunnanhallitus on kokouksessaan 26.6.2023, § 211 hyväksynyt asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen.

 

 Kaava-alueen sijainti

 Tassumäen asemakaava-alue sijaitsee Luoman kylässä, Masalan taajaman pohjoispuolella. Suunnittelualue sijoittuu Masalantien ja Gränsnäsintien väliin ja ulottuu itä-länsisuunnassa

 Luoman koulun ja Hommaksen asuntoalueen väliselle vyöhykkeelle. Pohjoisessa alue rajautuu myös Bobäckenin puroon. Suunnittelualueen koko on noin 62,5 ha. Pisimmillään etäisyys Masalan keskustaan ja junaseisakkeelle on noin kaksi kilometriä.

 

 Tavoitteet ja suunnittelun tarve

 Suunnittelussa tavoitellaan pienimittakaavaista, laadukasta ja viihtyisää kylärakennetta, jolla on oma vahva identiteettinsä. Lisäksi tavoitteena on osoittaa sujuvat kulkuyhteydet Masalantielle ja Masalan keskustaan ja sen palveluihin, kuten urheilupuistoon. Alueen asukasmäärän kasvu edistää Masalan keskustan kehittymistä sekä Luoman kylän elinvoimaisuutta. Suunnittelussa otetaan huomioon uusien liikenneyhteyksien

 järjestämistarpeet sekä alueen kytkeytyminen lähialueen kunnallistekniikkaan. Monipuolisen asuntotuotannon saavuttamiseksi uusien pientaloalueiden tavoiteltava tonttitehokkuus vaihtelisi 0,2:sta 0,4:een, siten että väljemmät alueet sijoittuvat lähemmäksi nykyistä

 asutusta. Suunnittelualueella olevan nykyisen asutuksen osalta tutkitaan jo rakennettujen kiinteistöjen hallittua tiivistämistä.

 

 Kaavaprosessi ja alustava aikataulu

 Hankkeelle on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa alustava rajaus ja aikataulu, joita tarkennetaan tarpeen mukaan suunnitteluprosessin edetessä. Kaavan valmisteluaineisto laaditaan vuoden 2024 aikana. Kaavaehdotus laaditaan vuoden 2025 alkupuolella ja kaava on tavoitteena hyväksyä vuoden 2025 aikana.

 

 Ennen asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa tulee olla allekirjoitettu maankäyttösopimus kunnan ja niiden maanomistajien kesken, jotka saavat asemakaavasta kiinteistöilleen merkittävää arvonnousua.

 

 Osallistuminen, osalliset ja yhteistyö on kuvattu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

 

 Kunta järjestää työpaja -tyyppisen asukastilaisuuden syksyllä 2023 yhteistyössä Luoman kyläyhdistyksen kanssa.

 

 

 Liitteet:

 -Tassumäen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Päätöshistoria