Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 216



 

 

Kunnan lausunto Väylävirastolle, Rautateiden meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2023-2028

Kunnanhallitus 26.06.2023 § 216  

451/11.00.02/2023 

 

 

Valmistelija Kuntatekniikkapäällikkö Toni Keski-Lusa

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Vt. Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus päättää

1
antaa alla olevan lausunnon Väylävirastolle.

2
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely Keskustelun aikana Matti Kaurila esitti seuraavan lisäyksen kunnan lausunnon viimeiseen kappaleeseen. Lisäysehdotus isoilla kirjaimilla:

 

Erityisen haastava kohta ratajaksolla on Perälänjärven alue ja melusuojausten tarve myös radan osalta tulee ratasuunnittelussa huomioida ja yhteensovittaa VT1:n melusuojausten kanssa, jotta asutukselle aiheutuva melu ei lisäänny. VT1:n pohjoispuolen meluesteiden suunnitelman mukaisiksi rakentaminen ei saa olla riippuvainen ratahankkeen etenemisestä vaan meluesteet tulee toteuttaa moottoritielle ENSITILASSA, VÄYLÄVIRASTON JA KUNNAN VÄLISEN SOPIMUKSEN MUKAISESTI. RATASUUNNITELMAN MELUSUOJAUS TULEEKIN SUUNNITELLA VEIKKOLAN KOHDALLA SITEN, ETTÄ SE HUOMIOI VEIKKOLAN KOHDALLA MYÖS VT1:n POHJOISPUOLELLE SUUNNITELLUT MELUESTEET.

 

Lisäysehdotusta kannattivat Timo Haapaniemi, Piia Aallonharja, Marjut Frantsi-Lankia, Anna Sahiluoma ja Tony Björk.

 

Puheenjohtajan tiedustellessa lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti

1
antaa seuraavan lausunnon Väylävirastolle:

Kirkkonummen kunta esittää, että rautateiden aiheuttamaa melua tarkkaillaan Kirkkonummen alueella ja tarkkailun perusteella ryhdytään melua vähentäviin toimiin tarvittaessa. Ratamelu ei tehtyjen selvitysten perusteella ole Kirkkonummen alueella muutamaa poikkeusaluetta lukuunottamatta ohjearvot ylittävää, mutta mikäli liikenteen määrissä tapahtuu kasvua, toiminta lisääntyy Rantaradalla tulee tilanne selvittää uudelleen.

Espoo - Salo oikoradan osalta Kirkkonummen kunta pitää tärkeänä, että radan melusuojaukseen kiinnitetään erityistä huomiota ja että pääosa rataosuudesta olisi melusuojattu. Erityisesti melulle herkät alueet kuten Nuuksion kansallispuiston alue ja Veikkolan alue tulee huomioida ratasuunnittelussa siten, että melu ei näille alueille lisäänny. Erityisen haastava kohta ratajaksolla on Perälänjärven alue ja melusuojausten tarve myös radan osalta tulee ratasuunnittelussa huomioida ja yhteensovittaa VT1:n melusuojausten kanssa, jotta asutukselle aiheutuva melu ei lisäänny. VT1:n pohjoispuolen meluesteiden suunnitelman mukaisiksi rakentaminen ei saa olla riippuvainen ratahankkeen etenemisestä vaan meluesteet tulee toteuttaa moottoritielle ensitilassa, Väyläviraston ja kunnan välisen sopimuksen mukaisesti. Ratasuunnitelman melusuojaus  tuleekin suunnitella Veikkolan kohdalla siten, että se huomioi Veikkolan kohdalla myös VT1:n pohjoispuolelle suunnitellut meluesteet.

2
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Tiedoksi Väylävirasto

 

 

Selostus Lausuntopyyntö

 

 Väylävirasto pyytää Kirkkonummen kunnalta lausuntoa Rautateiden meluntorjunnan toimintasuunnitelmaan 2023-2028 - EU:n ympäristömeludirektiivin mukainen toimintasuunnitelma.

 

 Toimintasuunnitelman tiivistelmä

 

 Väyläviraston vuoden 2022 meluselvityksen perusteella vilkkaimmin liikennöityjen rautateiden varsilla ohjearvot ylittävälle melulle altistuu merkittävä määrä asukkaita. Melulle altistumisesta aiheutuu terveyshaittoja, joilla on merkittävät vaikutukset sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla.

 

 Väyläviraston rautateiden meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa 2023-2028 on esitetty linjaukset ja keinot, joilla Väylävirasto pyrkii vähentämään melulle altistumista rautateiden varsilla seuraavien viiden vuoden aikana sekä tästä eteenpäin. Toimintasuunnitelma on laadittu täyttämään EU:n ympäristömeludirektiivin ja valtioneuvoston asetuksen vaatimukset meluntorjunnan toimintasuunnitelmalle.

 

 Toimintasuunnitelmassa on tunnistettu kiireellisimmät meluntorjuntakohteet, jotka eivät sijoitu minkään muun hankkeen alueelle, vaan jotka on toteutettava erillisinä meluntorjuntahankkeina. Kohteita on yhteensä seitsemän. Karkea kustannusarvio kohteille on yhteensä noin 20 miljoonaa euroa ja asukkaita ohjearvot ylittävältä melulta suojattaisiin noin 2 000.

 

 Meluesteiden rakentamisen lisäksi toimintasuunnitelmassa on mukana toimenpiteet matalan meluesteen hyödyntäminen raideliikennemelun torjunnassa, kiskonhionta, rautateiden liikenne-ennusteet ja kaavoitus, meluntorjunnan tarkoituksenmukainen suunnittelu sekä rakentamisen aikaisen melun torjunta ja hallinta. Näille toimenpiteille ei ole laadittu kustannusarvioita, koska kaikki näistä vaativat tarkempia selvityksiä toteutusedellytyksistä, jolloin myös kustannukset määrittyvät. Monet toimenpiteistä edellyttävät toteutuakseen yhteistyötä eri viranomaistahojen välillä.

 

 Toimintasuunnitelma laadittiin yhteistyössä laajan asiantuntijajoukon kanssa, johon kuului muun muassa Väyläviraston, ELY-keskuksien ja kuntien edustajia. Suunnitelmaluonnos on julkisesti nähtävillä huhti-toukokuussa 2023, jolloin asianosaiset saavat sanoa siitä mielipiteensä. Toimintasuunnitelma viimeistellään saatujen lausuntojen ja palautteiden perusteella.

 

 Kirkkonummen kunnan lausunto

 

 Kirkkonummen kunta esittää, että rautateiden aiheuttamaa melua tarkkaillaan Kirkkonummen alueella ja tarkkailun perusteella ryhdytään melua vähentäviin toimiin tarvittaessa. Ratamelu ei tehtyjen selvitysten perusteella ole Kirkkonummen alueella muutamaa poikkeusaluetta lukuunottamatta ohjearvot ylittävää, mutta mikäli liikenteen määrissä tapahtuu kasvua, toiminta lisääntyy Rantaradalla tulee tilanne selvittää uudelleen.

 

 Espoo - Salo oikoradan osalta Kirkkonummen kunta pitää tärkeänä, että radan melusuojaukseen kiinnitetään erityistä huomiota ja että pääosa rataosuudesta olisi melusuojattu. Erityisesti melulle herkät alueet kuten Nuuksion kansallispuiston alue ja Veikkolan alue tulee huomioida ratasuunnittelussa siten, että melu ei näille alueille lisäänny. Erityisen haastava kohta ratajaksolla on Perälänjärven alue ja melusuojausten tarve myös radan osalta tulee ratasuunnittelussa huomioida ja yhteensovittaa VT1:n melusuojausten kanssa, jotta asutukselle aiheutuva melu ei lisäänny. VT1:n pohjoispuolen meluesteiden suunnitelman mukaisiksi rakentaminen ei saa olla riippuvainen ratahankkeen etenemisestä vaan meluesteet tulee toteuttaa moottoritielle.

 

 Asiakirjat:

 - Rautateiden meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2023-2028, luonnos