Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 128


 

 

Vuoden 2023 talousarvion leasinglimiitin korottaminen

Kunnanhallitus 24.04.2023 § 128  

341/02.02.00/2023 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Esa Lindell, 

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Vt. Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus päättää, että vuonna 2023 leasinglimiitti on 3 milj. euroa muiden kuin autojen osalta. 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi tietohallinto, 3StepIT

 

Selostus Vuoden 2023 talousarviossa ICT- ja AV laitteiden sekä muun kaluston leasinglimiitin todettiin olevan 1,6 milj. euroa ja autojen 0,5 milj. euroa. Limiitti tarkoittaa tulevien leasingkausien rahoitusvastuita tehdyistä hankinnoista. Vuodelle 2023 limiittiä vähennettiin perusturvan palvelualueen siirryttyä hyvinvointialueelle. Käytössä olevia laitteita on tullut kahden vuoden hankintamäärän verran kautensa päähän, jolloin limiitin tarve nousee. Limitin määrään vaikuttaa myös laitteiden hintojen nousu. Sivistystoimi hankkii lisäksi uusia tietokoneita ja AV-laitteita leasingrahoituksella, joita aiemmin on hankittu investointimäärärahoilla.

 

 Limiitin nosto ei vaikuta kuluvan vuoden käyttötalousmenoihin, sillä vuodelle 2023 on varattu tarvittavat määrärahat kaluston vuokriin