Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 127



 

 

Talouden seurantaraportti 3/2023

Kunnanhallitus 24.04.2023 § 127  

37/02.02.02/2023 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Esa Lindell,

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Vt. Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus merkitsee talouden seurantaraportin 3/2023 tiedokseen.

 

Käsittely Talousjohtaja Esa Lindell esitteli asiaa kokouksessa.

 

Jäsen Anna Sahiluoma saapui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.38.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Selostus Toimielintasoiset sekä tulo- ja menolajikohtaiset ulkoiset toteumat ovat liitteenä. Toimintakate väheni maaliskuussa edelliseen vuoteen nähden   1,9 % ja 0,5 milj. euroa, kun käytettävissä on 0,7 % vähemmän määrärahaa kuin tilinpäätöksessä 2022. Vertailuvuodelta 2022 on poistettu toimintakatteesta hyvinvointialueelle siirtyneet kustannukset muutosvertailun mahdollistamiseksi. Siirtyneet erät ovat otettu toimintakatteen jälkeen mukaan vuoden 2022 tuloslaskelmaan.

 

Tulot ovat kertyneet talousarvioon nähden hyvin eli toteuma on maaliskuussa 36,1 %. Menot ylittävät ajankohdan hieman toteuman ollessa 25,2 %. Erityisesti ostopalvelujen määrärahavarauksen riittävyys on kaikilla palvelualueilla kyseenalainen. Talousarvioon on varattu 7,9 % vähemmän määrärahaa kuin vuonna 2022 käytettiin. Palvelujen ostojen kasvuprosentti edelliseen vuoden syyskuuhun nähden on 4,9.

 

Lopullinen palkkaratkaisu kasvattaa menoja erityisesti kesäkuun kertaerien johdosta noin 0,9 milj. euroa. Tähän eikä prosentuaaliseen lisäkorotukseen ei ole varauduttu talousarviossa.

 

Tulos on maaliskuun lopun tilanteessa ylijäämäinen 21,3 milj. euroa, johtuen erityisesti tammikuussa saaduista verojen jälkitilityksistä.

 

Oheismateriaalina on ajankohtaiskatsaus Kirkkonummen maaliskuun väestö- ja rakentamistilastoihin.