Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 119


 

 

Vuoden 2024 talousarvion käsittelyaikataulu

Kunnanhallitus 03.04.2023 § 119  

37/02.02.02/2023 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Esa Lindell

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus päättää vuoden 2024 talousarvion valmisteluaikataulusta selostusosan mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Selostus Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Samanaikaisesti valtuuston on hyväksyttävä vähintään kolmea vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarvio on samalla suunnittelukauden ensimmäinen vuosi.

 

 Talousarvion valmisteluaikataulusta on syytä sopia riittävän ajoissa, jotta siihen linkittyvät kokoukset ja muu valmistelu voidaan suunnitella organisoidusti. Vuoden 2024 talousarvion valmistelusta ehdotetaan päätettäväksi seuraavasti:

 

 - KH 5.6.2023 Talousarvion 2024 kehyspäätös

 - Ma 29.5.2023 Valtuustoseminaari (kuntastrategia + TA 2024)

 - 13.9.2023 mennessä Lautakuntakäsittelyt

 - KH 16.10.2023  (KJ:n TA-esitys)

 - KH 30.10.2023  (1. TA-käsittely)

 - KH 6.11.2023  (2. TA-käsittely)

 - KV 13.11.2023  (TA, veroprosentit)