Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 28



 

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunnan toimintakertomus vuodelta 2022

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 16.02.2023 § 28  

49/02.02.02/2022 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Esa Lindell, yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen, kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi, kuntatekniikkapäällikkö Toni Keski-Lusa, kunnangeodeetti Otso Kärkkäinen, hallintopäällikkö Sirpa Salminen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisesti

1
vuoden 2022 toimintakertomuksen ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi

2
vuoden 2022 sisäisen valvonnan suunnitelman toteutumisen.

 

Käsittely 

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

Kunnanvaltuusto hyväksyi 13.12.2021 § 135 vuoden 2021 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2023-2024. Yhdyskuntatekniikan lautakunta hyväksyi puolestaan vuoden 2022 käyttösuunnitelman 20.1.2022 § 4. Kunnanvaltuusto päätti 12.12.2022 § 104 myöntää yhdyskuntatekniikan lautakunnan toimintakatteeseen 331 000 euron lisämäärärahan. Kunnanvaltuusto hyväksyi samassa kokouksessa 106 §, että liikenneväylät ja puistot hankekokonaisuudelle hankkeen Vesitorninmäki länsiosa: Jokiniityntie vuonna 2022 toteutettavaksi sekä sille siirrettäväksi hankkeelta Sarvvikinranta määrärahoja 24 000 € takuuaikaisten viherhoitotöiden kustantamista varten

Yhdyskuntatekniikan lautakunnan talousarvion sitovuus valtuustoon nähden on kunnanvaltuuston päätöksen mukaan 9 017 189 € muutettu ulkoinen toimintakate eli tuloarvioiden ja menomäärärahojen erotus. Valtuuston hyväksymässä talousarviossa on ohjeellisena esitetty myös tulosalueiden tuotot, kulut ja toimintakatteet sekä sisäiset erät. Toimielinsitovuudesta poiketen joukkoliikenteen palveluryhmä on valtuustoon nähden erikseen sitova.

Hankeryhmätasolla sitovia määrärahoja ovat liikenneväylät ja puistot, liikunta- ja virkistysalueet sekä muut kiinteät rakenteet ja laitteet. Liikenneväylät ja puistot sekä liikunta- ja virkistysalueet hankeryhmien määrärahaa saa käyttää muihin taloussuunnitelmavuosien hankkeisiin kunnanhallituksen päätöksellä, jos talousarviovuoden jonkin hankkeen toteuttamista ei ole voitu aloittaa.

Kunnanvaltuuston hyväksymään talousarvioon sisältyy sitovia toiminnallisia tavoitteita, toimintaa kuvaavia tunnuslukuja sekä sisäisen valvonnan suunnitelma, joiden toteutumaa on seurattu myös osavuosikatsauksessa.

Esityslistan liitteeltä yhdyskuntatekniikan lautakunnan toimintakertomus 2022 ilmenee toimielimen sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumat, toimintaympäristön muutoksia koskevat kuvaukset sekä tunnusluvut ja suoritteet.