Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 308


 

 

Yhteisten palveluiden vuoden 2023 talousarvioesityksen lähetekeskustelu

 

Kunnanhallitus 26.09.2022 § 308  

618/02.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jaana Suihkonen ja talousjohtaja Esa Lindell, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti Kirkkonummen kunta on tilannut CGI Suomi Oy:ltä konsulttiselvityksen, jossa arvioidaan erityisesti Kirkkonummen kunnan yhteiset palvelut -palvelualueen henkilöstöresurssitarpeita koko perusturvan palvelualueen sekä joidenkin erikseen nimettyjen muiden palvelualueiden tehtävien siirtyessä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta.

 

Kunnanhallitus päätti 12.9.2022 merkitä tiedokseen CGI:n laatiman selvityksen sote-valmisteluihin ja muutosten vaikutusten arviointiin sekä tämän hetkisen asian valmistelutilanteen. Lisäksi kunnanhallitus velvoitti tuomaan CGI-raportin ja muun sopeutustarpeen pohjalta johdetun toimenpideohjelman yhteisten palveluiden organisoimiseksi 2023 KH kokoukseen 26.9, jossa yhteydessä käsitellään myös yhteisten palveluiden talousarvioesitys (1. käsittelykerta).

 

Yhteisten palveluiden toiminnan kehittämisen suunnitelma on oheismateriaalina.

 

Kokouksessa esitellään yhteisten palveluiden talousarvioesitystä. Annettu kehystavoite on 14,17 milj. euroa  ja valmistelussa on päästy 14,77 milj. euron toimintakatteeseen. Kokouksessa käydään lähetekeskustelu keinoista saada esitys kehykseen. Lisäsäästövelvoitteeksi on annettu lisäksi 0,34 milj. euroa.

 

Oheismateriaalina on yhteisten palveluiden tilitasoinen kustannuspaikoittainen talousarvioesitys.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talousarvion valmisteluvaiheen tiedokseen ja käy lähetekeskustelun esityksestä.  

 

 

Käsittely

Hallintojohtaja Jaana Suihkonen esitteli asiaa kokouksessa.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.