Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 72



 

 

Valtuustoaloite 11/2022: Kirkkonummen kunnan tulee heti vähentää energiankulutustaan nopeilla ja kustannustehokkailla ratkaisuilla

 

Kunnanvaltuusto 05.09.2022 § 72  

950/10.03.02.03/2022  

 

 

RKP valtuustoryhmä, ensimmäisinä allekirjoittajina Kim Liljequist, Josephine Frimodig ja Carl-Johan Kajanti jättivät kunnanvaltuuston kokouksessa 5.9.2022 seuraavan aloitteen:

 

"Niin korona kuin Venäjän sotakin ovat johtaneet tilanteeseen, jossa sekä polttoaineiden että sähkön hinnat ovat nousseet huomattavasti lyhyehköllä ajanjaksolla. On vahvoja indikaattoreita siitä, että nämä hinnat myös jatkavat nousuaan tai ainakin pysyvät hyvin korkeina tulevaisuudessa. Sähköyhtiöt uusivat tänä päivänä sähkösopimuksia monin verroin korkeampaan hintaan kuin ennen, ja HSL varautuu kalliimpiin polttoaineiden hintoihin. Kyseessä on tilanne, joka heijastuu suoraan niihin kuntaosuuksiin, joita HSL:n jäsenten tulee maksaa. Lisäksi valmisteilla on, että sähkökriisin sattuessa tehdään hallittuja lyhyitä katkoksia sähkönjakeluun talven aikana.
 

Yhdistettynä korkeaan inflaatioon tämä johtaa siihen, että kaupunkeja ja kuntia uhkaavat suuret talouskriisit, joihin sisältyy äkkinäisiä hintasokkeja ja karkaavia sähkön hintoja. Kuntien tulee ymmärtää, että nyt on hyvä aika selvittää ja tehdä päätöksiä vastatoimista, jotta ne voisivat mahdollisimman nopeasti turvata taloutensa mahdollisimman hyvin.
 

Tämä koskee myös Kirkkonummen kuntaa. On tullut tietoon, että vuonna 2022 energian kustannukset ylittävät budjetoidut varat ainakin 650 000 €:lla. Tämä on liikaa kunnalle, jolla on edessään merkittävät säästötoimet. Me allekirjoittaneet kysymme, onko summan pakko kasvaa niin suureksi (tai jopa suuremmaksi), vai olisiko toimenpiteitä, joiden avulla voisi saavuttaa yksinkertaisia ja nopeita säästöjä? Lisäksi olisi tärkeää ja esimerkillistä, että kunta osallistuisi sähkönsäästötalkoisiin, joita suunnitellaan maanlaajuisiksi vuodelle 2022.
 

Siksi me allekirjoittaneet kehotamme Kirkkonummen kuntaa välittömästi aloittamaan selvityksen mahdollisuuksista vähentää sähkön ja fossiilisten polttoaineiden kulutusta sekä kriittisesti tarkastelemaan riskienhallintaansa näiden taloudellisten riskien osalta. Tulisi keskittyä löytämään yksinkertaisia ja järkeviä innovatiivisia ratkaisuja, joiden toteuttaminen olisi nopeaa ja kustannustehokasta *. Kirkkonummen tulisi kantaa kortensa kekoon sähkönsäästötalkoissa.
 

Kirkkonummella 25.8.2022
 

Kim Liljequist (SFP), Josephine Frimodig (SFP), Carl-Johan Kajanti (SFP)

 

* = muutama esimerkki: täytyykö kannettavien tietokoneiden / pöytätietokoneiden oheislaitteineen aina olla latauksessa, vai voisiko kuvitella, että ne eivät olisi kytkettyinä sähköverkkoon ollessaan valmiustilassa tai sammutettuina? Voisiko kuvitella rakennusten sisälämpötilojen alentamista 1-2 asteella tai uimahallin veden lämpötilaa tilapäisesti? Voisiko katuvalaistusta aikaoptimoida tai vähentää paikoitellen?"

 

Aloitteen allekirjoittivat: Kim Liljequist, Josephine Frimodig, Carl-Johan Kajanti, Katja Ylisiurua, Elina Kärkimaa, Timo Haapaniemi, Anna Sahiluoma, Leena Virkki, Marko Kari, Liisa Kosonen, Kim Åström, Kari Virtanen, Jani Ekman, Urho Blom, Ulf Kjerin, Hans Hedberg, Anna Aintila, Stefan Gustafsson, Henri Annila, Marjut Frantsi-Lankia, Minna Hakapää, Antti Kilappa, Johanna Fleming, Paula Oittinen, Maarit Orko, Piia Aallonharja, Ville Salminen, Jussi Määttä, Tony Björk, Kim Männikkö, Martin Valtonen, Markus Myllyniemi, Anna Presnukhina, Patrik Lundell, Tuovi Ronkainen, Sini Felipe, Tero Suominen, Ari Harinen, Ronja Karkinen ja Krista Petäjäjärvi.

 

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto toimittaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.