RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 240
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirkkonummen vuokra-asunnot Oy:n yhtiökokous 28.6.2022, mahdollisen evästyksen antaminen
Kunnanhallitus 13.06.2022 § 221
Valmistelija johdon assistentti Gunnel Ekström, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Kirkkonummen vuokra-asunnot Oy:n yhtiökokous pidetään 28.6.2022 klo 10.00.
Kunnanhallitus on valinnut talousjohtajan tai hänen määräämänsä kunnan yhtiökokousedustajaksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1
nimetä talousjohtajan tai hänen määräämänsä kunnan edustajaksi yhtiökokoukseen 28.6.2022
2
mahdollisen evästyksen antamisesta kunnan yhtiökokousedustajalle
3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Käsittely
Jäsen Ari Harinen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, klo 19.58 - 20.01.
Päätös Kunnanhallitus päätti
1
nimetä talousjohtajan tai hänen määräämänsä kunnan edustajaksi yhtiökokoukseen 28.6.2022
2
mahdollisen evästyksen antamisesta kunnan yhtiökokousedustajalle käsitellään kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa 27.6.2022
3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Tiedoksi talousjohtaja
Kunnanhallitus 27.06.2022 § 240
710/00.04.02/2022
Valmistelija johdon assistentti Gunnel Ekström, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1
mahdollisen evästyksen antamisesta kunnan yhtiökokousedustajalle
2
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Käsittely
Jäsen Ari Harinen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, klo 19.15 - 19.21.
Esittelijän kokouksessa antama evästys:
KV-A:lle annetaan valmisteltavaksi samansisältöinen riskienhallinta arviointimalli, jonka kunta ottaa käyttöön vuoden 2023 talousarvion laadinnassa.
Keskustelun aikana jäsen Kim Åström esitti seuraavan evästysehdotuksen yhtiökokousedustajalle:
KVA:ssa on aiheellista käynnistää kiireellisesti vuoden 2023 talousarviota silmälläpitäen strategian päivitysprosessi, jossa huomioidaan korkotason muutokset, Ukrainan sodan vaikutus rakentamisen hintaan ja konsernin velan hallinta.
Ehdotusta kannattivat Timo Haapaniemi ja Carl-Johan Kajanti.
Puheenjohtajan tiedustellessa Kim Åströmin evästysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti
1
antaa seuraavan evästyksen kunnan yhtiökokousedustajalle:
KV-A:lle annetaan valmisteltavaksi samansisältöinen riskienhallinta arviointimalli, jonka kunta ottaa käyttöön vuoden 2023 talousarvion laadinnassa sekä KVA:ssa on aiheellista käynnistää kiireellisesti vuoden 2023 talousarviota silmälläpitäen strategian päivitysprosessi, jossa huomioidaan korkotason muutokset, Ukrainan sodan vaikutus rakentamisen hintaan ja konsernin velan hallinta.
2
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |