RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 217
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkistettu sopimus perusopetuksen järjestämisestä Kirkkonummen kunnassa Siuntion vuosiluokkien 7-9 oppilaille
Kunnanhallitus 13.06.2022 § 217
695/12.01.02/2022
Valmistelija Hallintopäällikkö Tiina Koivisto, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Siuntion ja Kirkkonummen kunnalla on voimassa oleva sopimus perusopetuksen järjestämisestä Siuntion vuosiluokkien 7-9 oppilaille. Sopimusta on päivitetty viimeksi vuonna 2007 (KH 331§, 27.06.2007).
Sopimus päivitettiin vastaamaan nykytilannetta. Muutoksia on tapahtunut mm. oppivelvollisuuslainsäädännön, kansallista tietojenkeruuta koskevan järjestelmän (KOSKI-tietovaranto) sekä sopijakuntien hallintoa koskevien käytäntöjen osalta. Sopimus on kustannusneutraali. Sopimus on neuvoteltu yhdessä Siuntion kunnan kanssa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä sopimuksen tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |