RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikuntapalvelujen kohdeavustus 2022, jonkin erityisen ja tiettynä aikana toimeenpantavan
tapahtuman toteuttamiseen
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 15.06.2022 § 39
1170/12.04.03/2021
Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on 1.12.2021 § 86 osoittanut 5 000
euroa vuoden 2022 kohdeavustuksiin, joita myönnetään erillisen tapahtuman toteuttamisen tukemiseen. Lautakunta on julistanut avustuksen haettavaksi kuulutuksella, joka on julkaistu kunnan ilmoitustaululla ja internet -sivuilla 29.12.2021 ja Kirkkonummen Sanomissa 30.12.2021. Lisäksi asiasta on tiedotettu liikuntayhdistyksiä 22.12.2021 ja 3.3.2022 päivätyillä järjestötiedotteilla. Liikuntalautakunta on 10.12.2009 § 104 hyväksynyt avustusohjesäännön, joka tuli voimaan 1.1.2010 lähtien.
Avustusohjesäännön mukaan avustusta voidaan myöntää lautakunnan
toiminta-avustukseen oikeutettujen hakijoiden lisäksi paikallisille
rekisteröidyille liikuntayhdistyksille.
Hakemuksen ovat jättänyt ainoana hakijana Kyrkslätt Skytteförening r.f.
Hakemus on saapunut määräaikaan mennessä.
Kuntalain 97 §:n mukaan muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä
kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä säädetään hallintolain
27-30 §:ssä.
Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi on asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.
Esittelijä Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa
Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää
1
myöntää kohdeavustusta tapahtuman toteuttamiseen
Kyrkslätt Skytteförening r.f.:lle 3000 euroa, Kisakallio Airgun: Palkinnot, tulospalvelu, majoitus, ruokailu- ja matkakorvauksia.
2
jakamatta jäävän avustusmäärärahan (2000 euroa) käytöstä myöhemmin.
Käsittely Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.
Päätös Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi Hakija
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |