RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kulttuurin tunnustuspalkinnot 2022
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 15.06.2022 § 47
1210/02.05.01.01/2021
Valmistelija Kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 5. luvun 18 § 7. momentin mukaan lautakunnan yleisiin tehtäviin kuuluu avustuksien myöntämisestä päättäminen. Hallintosäännön 9. luvun 58 § mukaan sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan tehtäviin ja toimivaltaan kuuluu kulttuuritoiminnasta
vastaaminen.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta osoitti päätöksellään 1.12.2021 § 82 tunnustuspalkintoihin 1000 euroa, hakuaika 31.3.2022 klo 16:00. Myöntämisperusteeksi määriteltiin nuoren henkilön ansiokas taide- ja kulttuuritoiminta.
Avustusohjesäännön mukaan tunnustuspalkinto voidaan myötää kirkkonummelaisille tai järjestön jäsenelle, myös yksityishenkilölle.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää erikseen saapuneiden ehdotusten perusteella palkinnon jakamisesta yhdelle tai useammalle henkilölle tai järjestölle rahana tai lasimitalin muodossa.
Määräaikaan mennessä ei saapunut yhtään tunnustuspalkintoehdotusta.
Määräaikaa on lautakunnan päätöksellä mahdollista jatkaa esim. 30.9.2022 saakka. Asiasta voidaan julkaista uusi kuulutus yhdessä syksyn kohdeavustusten hakuilmoituksen kanssa elokuussa 2022.
Kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta on asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.
Esittelijä Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa
Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää, että
1
kulttuurin tunnustuspalkintojen (1000 euroa) hakuaikaa jatketaan siten, että uusi hakuaika päättyy 30.9.2022 klo 16:00.
2
myöntämisperusteena on nuoren henkilön ansiokas taide- ja kulttuuritoiminta.
3
lautakunta päättää erikseen saapuneiden ehdotusten perusteella palkinnon jakamisesta yhdelle tai useammalle henkilölle tai järjestölle rahana tai lasimitalin muodossa.
4
myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Käsittely Kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.
Käsittelyn aikana jäsen Maarit Orko teki seuraavan lisäysesityksen: Määritellään nuoren ikä avustushaun ilmoitukseen. 29-vuotta tai alle 30-v.
Esitystä kannattivat Heidi Castrén, Tero Suominen, Patrik Lundell, Maj Åberg-Hildén ja Mikko Elfving. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Päätös Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti lisäyksellä: Määritellään nuoren ikä avustushaun ilmoitukseen. 29-vuotta tai alle 30-v.
Tiedoksi -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |