RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisovaltuuston määrärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2022
Nuorisovaltuusto 26.04.2022 § 33
Valmistelija Vs. nuoriso- ja liikuntajohtaja Päivi Sorvari,
Nuoriso-ohjaaja Hannu-Petteri Leinonen,
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 3.3.2022 § 19 hyväksymässä lautakunnan vuoden 2022 käyttösuunnitelmassa, nuoriso- ja liikuntapalveluiden palveluyksikössä on kustannuspaikalla 3184 nuorisovaltuusto, 20 570 euron määräraha nuorisovaltuustotoiminnan toteuttamista ja nuorten osallisuuden edistämistä varten. Nuoriso- ja liikuntapalveluiden tehtävä on huolehtia nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan yhtenä toiminnan painopistealueena on
nuorisovaltuustotoiminta ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien
edistäminen.
Nuorisovaltuuston toimintasäännön 5 §:n mukaisesti nuorisovaltuuston
puheenjohtajisto valmistelee vuosittain nuorisovaltuuston hyväksyttäväksi
toimintasuunnitelman. Nuorisovaltuusto hyväksyy toimintasuunnitelman
vuodelle 2022 kokouksessaan 26.4.2022.
Nuorisovaltuusto valmistelee myös määrärahansa käyttösuunnitelman,
jonka sivistys- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy.
Nuorisovaltuuston puheenjohtajisto on valmistellut ehdotuksen
nuorisovaltuuston määrärahan käyttösuunnitelmaksi vuodelle 2022.
Nuorisovaltuuston toimintasäännön 5 §:n mukaisesti nuorisovaltuustoa
koskevat hankinnat ja laskut hyväksyy kunnan nuorisotyöstä vastaava
viranhaltija nuorisovaltuuston puheenjohtajan ja toimintakoordinaattorin esityksestä.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Nuorisovaltuusto päättää hyväksyä määrärahansa käyttösuunnitelman vuodelle 2022 ja esittää sen sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan hyväksyttäväksi.
Päätös Nuorisovaltuusto päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.05.2022 § 31
1281/12.05.00/2021
Valmistelija Nuoriso- ja liikuntapäällikkö Päivi Sorvari, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Nuorisovaltuuston toimintasäännön 5 §:n mukaisesti nuorisovaltuusto valmistelee määrärahansa käyttösuunnitelman, jonka sivistys- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy.
Nuorisovaltuuston 26.4.2022 hyväksymä määrärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2022 on sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan esityslistan liitteenä.
Nuorisovaltuuston edustaja sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa esittelee määrärahan käyttösuunnitelman lautakunnan kokouksessa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa
Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakuntakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan nuorisovaltuuston määrärahan käyttösuunnitelman vuodelle 2022.
Käsittely Nuorisovaltuuston edustaja Onni Virtanen esitteli sivistys- ja vapaa-aikalautakunnalle nuorisovaltuuston määrärahan käyttösuunnitelman vuodelle 2022.
Päätös Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi Nuorisovaltuusto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |