RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisopalvelut - Kohdeavustukset 2022 (2/2022)
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.05.2022 § 30
1169/12.05.06/2021
Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Hallintosäännön 5. luvun 18 § kohta 7:n mukaan lautakunnan toimivaltaan
kuuluu päättää avustusten jakoperusteista ja avustusten myöntämisestä
lautakunnalle osoitetuista määrärahoista.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan toimivaltaan kuuluu päättää avustusten
myöntämisen periaatteista (58 § kohta 7). Lautakunta voi siirtää
toimivaltaansa edelleen.
Nuorisolautakunta on 28.11.2006 hyväksynyt nuorisolautakunnan
avustusohjesäännön ja toiminta-avustusten toiminnalliset mittarit.
Avustusohjesäännön mukaan jaosto voi jakaa avustukset toiminta- ja
kohdeavustuksiin. Nuorisotoimintaan osoitettujen avustusten hakijan
jäsenistä 2/3 tulee olla alle 29-vuotiaita kirkkonummelaisia henkilöitä.
Avustusohjesäännön kohdan 2 mukaan avustusten osuus voi olla enintään
85 % hyväksytyistä toiminnan menoista.
Avustusohjesäännön kohta 9.2. säätelee avustusten hakemista ja
hakuaikoja. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti 1.12.2021 § 84 jakaa
nuorisopalveluiden vuoden 2022 avustusmäärärahan eri avustusmuotoihin
ja julisti avustukset haettavaksi. Hakuilmoitus on julkaistu kunnan julkisten
kuulutusten ilmoitustaululla 29.12.2021 ja Kirkkonummen Sanomissa
30.12.2021. Lisäksi asiasta on tiedotettu nuorisoyhdistyksiä
järjestötiedotteella 7.1.2022. Julistaessaan avustukset haettavaksi
sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti, että hakemukset liitteineen on
määräaikaan mennessä toimitettava kunnan kirjaamispisteeseen ja, että
myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida (avustusohjesääntö kohta 9.2).
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta osoitti kohdeavustuksiin yhteensä 15 000
euroa, jakaen ne seuraaviin kohdeavustusmuotoihin: Tapahtumat ja
toimintaan liittyvä kalusto, syrjäytymisen ehkäisy, nuorten vapaat
toimintaryhmät ja toiminnan käynnistäminen. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta voi myöntää summasta myös tunnustuspalkintoja.
Kohdeavustuksia voi hakea ympäri vuoden ja anomus on toimitettava
vapaa-aikajaostolle viimeistään 21 vrk ennen tapahtumaa tai tilaisuutta.
Avustus maksetaan hyväksyttäviä tositteita vastaan tai sopimuksen
mukaisesti taannehtivasti. Avustusta saa käyttää vain ja ainoastaan siihen
myönnettyyn tarkoitukseen. Kohdeavustuksin avustettavien hankkeiden
henkilöstömenot voivat olla enintään 50 % kokonaiskustannuksista.
Myönnettäväksi esitettävien avustusten enimmäismäärää hyväksytyistä ja
haetuista menoista on asetettu 50 %:iin, lisäksi on huomioitu hakijan
ilmoittamat hankkeen tulot.
Kuntalain 97 §:n mukaan muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä
kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä säädetään hallintolain
27-30 §:ssä.
Esityslistan liitteenä on yhdistelmä paikallisten nuorisoyhdistysten
kohdeavustushakemuksista, josta ilmenee haettavat kohdeavustuskohteet,
kuten myös esittelijän päätösehdotus. Kohdeavustushakemukset ovat
lautakunnan jäsenten nähtävinä vapaa-aikatoimistossa sekä lautakunnan
kokouksessa.
Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi on asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.
Esittelijä Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa
Päätösehdotus Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää
1
myöntää paikallisten nuorisoyhdistysten kohdeavustuksena oheisen liitteen
mukaisesti: Evitskog ungdomsförening r.f.:lle 500 euroa, Kyrkslättnejdens Ungdomsförbund KNUF r.f.:lle 2370 euroa, Veikkolan Eräveikot ja Haltiat ry:lle yhteensä 648 euroa, Kyrkslätt Scouter r.f.:lle 152 euroa ja Kirkkonummen Metsänkävijät ry:lle 550 euroa (tapahtumat ja toimintaan liittyvä kalusto), sekä Kihnu ry:lle 1050 euroa (syrjäytymisen ehkäisy).
2
että avustuspäätös annetaan tiedoksi voimassaolevan
avustusohjesäännön kohdan 3 mukaisesti.
Käsittely Vapaa-aikasihteeri Risto Rossi oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.
Päätös Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi Hakijat
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |