Dynasty tietopalvelu
Kirkkonummen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 267


Kokousasian teksti

 

 

Henkilöstöjohtajan viran (0000993060) täyttäminen

Kunnanhallitus 05.10.2026 § 267  

685/01.01.01/2021 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jaana Suihkonen

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää, että

1
henkilöstöjohtajan virkaan valitaan valtiotieteen maisteri Sanna Salonen

2
viran tehtäväkohtainen palkka on 8.291,80 (99TAE020)

3
viran täyttämisessä sovelletaan koeaikaa viranhaltijalain 8 §:n mukaisesti (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta)

4
hallintojohtaja voi sopia viran vastaanottamisen ajankohdasta ja muista virkasuhteen aloitukseen liittyvistä käytännön asioista

5
pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely MPS:n konsultti Johanna Korte oli läsnä kokouksessa teamsin välityksellä esittelemässä asiaa klo 16.42 – 17.00.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Selostus Kunnanhallitus päätti 22.6.2026 § 192 julistaa henkilöstöjohtajan viran haettavaksi. Virka oli haettavana 30.6.-20.8.2026. Määräaikaan mennessä virkaa haki 48 henkilöä, joista 30 täytti viran kelpoisuusehdot.

 

 Rekrytointiprosessi toteutettiin kunnanhallituksen nimeämän haastatteluryhmän johdolla. Hakijoista 12 kutsuttiin videohaastatteluun, viisi henkilökohtaiseen haastatteluun ja kolme soveltuvuusarviointiin. Soveltuvuusarviointiin osallistuneet hakijat esittäytyivät kunnanhallitukselle 28.9.2026.

 

 Hakemusasiakirjojen, haastattelujen, soveltuvuusarvioinnin sekä muun rekrytointiprosessin aikana saadun kokonaisarvion perusteella Sanna Salonen täyttää parhaiten viran menestyksellisen hoitamisen edellytykset. Hänellä on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä monipuolinen kokemus henkilöstöjohtamisen tehtävistä henkilöstöjohtajan ja henkilöstöpäällikön tehtävissä. Lisäksi hänellä on laaja-alainen henkilöstöasioiden tuntemus, kokemusta vaativista johtamis- ja kehittämistehtävistä sekä tehtävässä edellytettävät hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot. Haastatteluryhmän arvion perusteella hänellä on vahva kyky tarkastella henkilöstöjohtamista strategisesta näkökulmasta ja viedä kehittämistoimenpiteitä käytäntöön. Hänellä on hyvä suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito sekä viran hoitamisen edellyttämä ruotsin kielen taito. Hänellä on myös julkishallinnon toimintaympäristön tuntemusta. Kokonaisarvioinnin perusteella hänet arvioitiin tehtävään ansioituneimmaksi hakijaksi.

 

 Myös muut loppuvaiheeseen edenneet hakijat täyttävät viran kelpoisuusehdot ja heillä on tehtävän kannalta merkityksellistä henkilöstöjohtamisen osaamista, julkishallinnon tuntemusta sekä kokemusta johtamis- ja kehittämistehtävistä. Kokonaisarvioinnissa Sanna Salonen arvioitiin kuitenkin tehtävän vaatimukset huomioon ottaen ansioituneimmaksi hakijaksi.

 

Hakijoista on laadittu viran kelpoisuusvaatimuksiin ja tehtävän edellytyksiin perustuva ansiovertailu.

 

 

 

Päätöshistoria

 

Kunnanhallitus 28.09.2026 § 252 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jaana Suihkonen

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää merkitä henkilöstöjohtajan viran täyttämistä koskevan rekrytointiprosessin etenemisen tiedoksi sekä soveltuvuusarviointiin osallistuneiden hakijoiden esittelyt tiedoksi.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Selostus Kunnanhallitus päätti 22.6.2026 § 192 julistaa henkilöstöjohtajan viran haettavaksi. Samalla kunnanhallitus nimesi rekrytointiprosessin haastatteluryhmän. Haastatteluryhmään kuuluvat kunnanjohtaja, hallintojohtaja, henkilöstöjaoston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja sekä kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Rekrytoinnin tukena toimii myös kunnan rekrytointipalveluja tuottava sopimustoimittaja.

 

 Ilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä, Kuntalehdessä sekä Työmarkkinatorin ja kunnan verkkosivuilla 30.6.2026. Hakuaika päättyi 20.8.2026. Määräaikaan mennessä virkaa haki 48 henkilöä, joista 30 täyttivät muodolliset kelpoisuusehdot.

 

 Videohaastatteluun kutsuttiin 12 hakijaa, joiden arvioitiin parhaiten täyttävän hakuehdot. Videohaastattelujen perusteella haastatteluryhmä kutsui 5 hakijaa henkilökohtaiseen haastatteluun. Haastattelujen perusteella 3 hakijaa eteni soveltuvuusarviointiin. Soveltuvuusarviointiin osallistuneet hakijat ovat myös tavanneet toimialajohtajat ja henkilöstön edustajat.

 

 Kunnanhallituksen on tarkoitus tehdä päätös henkilöstöjohtajan viran täyttämisestä kokouksessaan 5.10.2026.

 

 Tässä kokouksessa soveltuvuusarviointiin osallistuneet hakijat esittäytyvät kunnanhallitukselle ennen henkilöstöjohtajan valintaa koskevaa päätöksentekoa.

 

 

Kunnanhallitus 22.06.2026 § 192 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jaana Suihkonen

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää

1
julistaa henkilöstöjohtajan viran (0000993060) haettavaksi ja täytettäväksi selostusosan mukaisesti 1.9.2026 lukien tai sopimuksen mukaisesti.

2
nimetä kaksi kunnanhallituksen edustajaa haastatteluryhmään

3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely Hallintojohtaja Jaana Suihkonen esitteli asiaa.

 

 Kokouksessa annettu muutettu päätösehdotus, kohta 2:

”nimetä henkilöstöjaoston puheenjohtajan lisäksi kaksi kunnanhallituksen edustajaa haastatteluryhmään”

 

Puheenjohtaja Anna Sahiluoma ehdotti että kunnanhallituksen edustajiksi haastatteluryhmään valitaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Sahiluoma ja kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Sini Felipe.

 

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Ulf Kjerinin ehdotus:

Ehdotan, että kahden hallituksen edustajan lisäksi haastatteluryhmään nimitetään valtuuston puheenjohtaja Tony Björk.

 

Ehdotusta kannattivat Urho Blom, Martin Valtonen, Viveca Lindgren, Kim Liljequist ja Teemu Kelkka.

 

Ulf Kjerinin ehdotusta hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti

1
julistaa henkilöstöjohtajan viran (0000993060) haettavaksi ja täytettäväksi selostusosan mukaisesti 1.9.2026 lukien tai sopimuksen mukaisesti.

2
nimetä haastatteluryhmään henkilöstöjaoston puheenjohtajan Maija Jäntin, kunnanhallituksen puheenjohtajan Anna Sahiluoman, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajan Sini Felipen sekä kunnanvaltuuston puheenjohtajan Tony Björkin.

3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Selostus Kunnan henkilöstöjohtaja on irtisanoutunut 10.6.2026 siten, että virkasuhteen viimeinen työpäivä on 31.8.2026.

 

 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 66 §:n mukaan kunnanhallitus valitsee henkilöstöjohtajan. Hallintosäännön 65 §:n mukaan viran haettavaksi julistamisesta päättää valinnasta päättävä toimielin.

 

  Henkilöstöjohtajan viran kelpoisuusehto on ylempi yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto ja kokemus henkilöstöjohtamisen tehtävistä. Henkilöstöjohtajalla on hyvä suullinen ja kirjallinen taito suomenkielessä sekä hyvä tai tyydyttävä taito ruotsinkielessä. Eduksi tehtävässä katsotaan laaja-alainen henkilöstöasioiden tuntemus, kokemus johtamis- ja kehittämistehtävistä, sekä julkishallinnon tuntemus. Tehtävässä menestyäkseen viranhaltijalta vaaditaan hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot. Viran tarkemmat edellytykset määritellään haastatteluryhmän toimesta ja julkaistaan rekrytointi-ilmoituksessa.

 

 Henkilöstöjohtajan kokonaispalkka on 8.107,75 (99TAE020).

 

  Haastatteluryhmään kuuluvat hallintojohtaja, kunnanjohtaja, kaksi kunnanhallituksen edustajaa sekä henkilöstöjaoston puheenjohtaja. Ryhmää voidaan tarvittaessa täydentää. Rekrytoinnin tukena toimii myös kunnan rekrytointipalveluja tuottava sopimustoimittaja.