Dynasty tietopalvelu
Kirkkonummen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Toimitilapalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 15.04.2026/Pykälä 23


Kokousasian teksti

 

 

Kantvikin koulun väistötilojen hankinta, keskeyttämispäätös

Toimitilapalvelujen lautakunta 15.04.2026 § 23  

730/10.03.02.01/2025 

 

 

Valmistelija vt. toimitilajohtaja Hanne Nylund, hankintapäällikkö Ari Hasu

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kuntakehitysjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 Toimitilapalvelujen lautakunta päättää

1.
keskeyttää Kanvikin koulun väistötiloja koskevan hankinnan (hankintailmoitus HILMA 27.2.2026/ ilmoituksen numero ilmoituksen numero  2026-042332) selostusosan kohdassa ”Perustelut hankinnan keskeyttämiselle” mainituin perustein.

2.
tarkastaa pöytäkirjan tämän kokousasian osalta kokouksessa

 

 

Käsittely 

 

Päätös Toimitilapalvelujen lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi

 

Selostus Hankinnan kohde

 

 Hankinta koskee Sepänkannaksen Aurapihan AP- ja LPA tontielle vuokralle hankittavia siirtokelpoisia väistötiloja, jotka ovat tarkoitettu Kantvikin koulun alkuopetuksen 1. ja 2. vuosiluokkien käyttöön. Hankinta sisältää kohteen suunnittelun ja lupamenettelyn, tarvittavat maanrakennus ja liitostyöt, tilojen pystyttämisen ja vuokra-ajan päättyessä tilojen purkamisen. Vuokra-aika on 2 vuotta ja 6 kuukautta, jonka jälkeen tilaajalla on oikeus jatkaa vuokra-aikaa 1,5 vuotta vuoden 2030 loppuun saakka.

 

Aiempi käsittely

 

Hankinta perustuu kunnanhallituksen päätökseen 9.2.2026 § 30.

 

Toimitilapalveluiden lautakunnan kokouksessa on esitelty tarjouspyyntömateriaali 26.02.2026 § 10. Tarjouspyyntö on tehty näiden

 materiaalien mukaisesti, pieniä teknisiä korjauksia lukuun ottamatta.

 

 

Hankintamenettely

 

 Hankintailmoitus julkaistiin Hilma-palvelussa 27.2.2026 (2025/600494).

 (ilmoituksen numero  2026-042332).

 

 Hankinnassa on käytetty avointa hankintamenettelyä.

 

 Tarjouspyyntöä on päivitetty täydentämällä rakennettavuusselvitystä kilpailutuksen aikana hankintaa koskevien kysymysten ja

 vastausten määräaikaan mennessä.

.

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 27.3.2026 12.00.

 

Koska hankinta keskeytetään, saapuneita tarjouksia ei arvioida eikä tarjousvertailua suoriteta.

 

Perustelut hankinnan keskeyttämiselle

 

Hankintamenettelyn aikana hankinnan kohteena oleviin väistötiloihin sijoitettava oppilasmäärä on tarkentunut verrattuna hankintailmoitukseen sisällytettyjen väistötilojen laajuuteen (suunnittelun perusteena olleeseen oppilasmäärään verrattuna). Tämä vaikuttaa tarvittavien väistötilojen laajuuteen, eikä hankinta ole enää toteutettavissa hankintailmoituksen mukaisin vaatimuksin.

 

Kyseessä olevan hankinnan ennakoitu arvo ylittää sovellettavan kansallisen kynnysarvon. Hankinnassa sovelletaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua laki (1397/ 2026), jäljempänä ”hankintalaki”.

 

Hankintalain 125 §:n perusteella hankinta voidaan keskeyttää vain

todellisesta ja perustellusta syystä.

 

Hankintalain soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä todelliseksi ja  perustelluksi syyksi hankinnan keskeyttämiselle on katsottu mm. se, että hankinnan kohde tai tarve on on muuttunut hankintamenettelyn aikana (esim. MAO:300/25 tai MAO:189/25).

 

 

Päätöksen julkisuus

 

Hankinta-asiakirjojen julkisuus: hankinnassa sovelletaan lakia

viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätös perusteluineen

tulee julkiseksi, kun päätös on allekirjoitettu. Saapuneet tarjoukset ja niihin

liittyvät asiakirjat (lukuun ottamatta liikesalaisuuksia ja liikesalaisuuksiin

verrattavissa olevia hinnan muodostumisen perusteita ja osahinnoittelua)

tulevat julkisiksi asianosaisille, kun hankintapäätös on asiassa tehty.

Saapuneet tarjoukset ja niihin liittyvät asiakirjat (lukuun ottamatta

liikesalaisuuksia ja näihin verrattavissa olevia hinnan muodostumisen

perusteita ja osahinnoittelua) tulevat julkisiksi muille kuin asianosaisille kun

hankintasopimus puheena olevassa hankinnassa on tehty. Hankinta-

asiakirjoja (kuten saapuneita tarjouksia) säilytetään Kirkkonummen kunnan

asiakirjahallinnossa. Hankinta-asiakirjoja voi tiedustella osoitteesta

hankinta@kirkkonummi.fi. Hankintaprosessin aikana viranomaisella on

harkintavalta (harkinnanvaraisesti julkiset asiakirjat) sen suhteen, mitä

tietoja ja kenelle se voi antaa hankintaprosessin eri vaiheissa

hankintapäätöksen teon ja sopimuksen allekirjoittamisen välisenä aikana.

 

Toimivalta

 

Kirkkonummen kunnan hallintosääntö (voimaantulo 16.6.2026) 96 §:

kuntakehityksen toimialaan kuuluvan toimielimen (tässä

toimitilapalveluiden lautakunta)) toimivalta urakkahankinnassa, jonka

ennakoitu arvo ylittää 1.000.000 euroa

 

 

 

Päätöshistoria