Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 35


 

 

Kaavoitusohjelman 2025-2029 lähetekeskustelu

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 25.04.2024 § 35  

349/10.00.00/2024 

 

 

Valmistelija Kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää merkitä tiedoksi kaavoitusohjelman suunnittelutilanteen.

 

Käsittely Esittelyn jälkeen Kim Liljequist totesi olevansa intressijäävi ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

 

 Ronja Karkinen poistui kokouksesta klo 20.23 pykälän käsittelyn aikana.

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi

 

Selostus Kunta päivittää kaavoitusohjelmansa kahdesti valtuustokauden aikana. Kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn ohjelma on tarkoitus saada syyskaudella 2024 siten, että se kytkeytyy valmistelussa olevaan palveluverkkosuunnitelmaan. Nämä kaksi strategista asiakirjaa ovat keskeisiä kunnan kehittämiselle koskien niin lyhyttä kuin pitkää aikaväliä.

 

 Kunnanarkkitehti on laatinut lautakunnan lähetekeskustelua varten aineiston, jonka pohjalta ehdotus kaavoitusohjelmaksi on tarkoitus valmistella lautakunnan toukokuun kokoukseen. Ohjelmassa toteutuskorin hankkeet, jotka koskevat siis vuosia 2025 ja 2026, ovat sitovia. Vastaavasti odotuskorin hankkeet tai ainakin osa niistä ovat ikään kuin jonossa seuraavan kauden kaavoitusohjelman toteutuskoriin.

 

 Kaavoitusohjelman valmisteluun ovat osallistuneet yhdyskuntatekniikan palvelualueen eri yksiköt sekä myös Kirkkonummen Veden ja yhteisten palvelujen edustajat. Siinä on otettu huomioon myös vuonna 2023 valmistuneen palveluverkkoselvityksen linjaukset. Tavoitteena on toteuttamiskelpoinen ohjelma, jossa on otettu huomioon erityisesti kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelujen, kunnallistekniikkapalvelujen ja Kirkkonummen Veden näkökulmat siten, että ohjelman mukaiset hankkeet olisivat suunnittelun näkökulmasta tasapainossa henkilöstö- ja talousresurssien kanssa. Sitovien vuosien hankkeiden määrä on hieman pienempi kuin edellisessä ohjelmassa, mutta alustavasti on myös tiedossa, että elinkeinopoliittisia hankkeita noussee toteutukseen myös tällä kaudella.

 

  Asiakirjat
- Kaavoitusohjelma 2025-2029 - ohjelman linjaukset

 

Päätöshistoria