Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 21.11.2023/Pykälä 48


 

 

Suomenkielisten varhaiskasvatuspalvelujen erityisavustuksia saaneet käynnissä olevat hankkeet

Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta 21.11.2023 § 48  

1228/12.00.01/2022 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija Vesa Joronen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

Päätösehdotus Sivistysjohtaja Ikonen Eeva-Kaisa

 

 Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta merkitsee meneillään olevat hankkeet tiedoksi.

 

Käsittely Tekninen korjaus: Esityslistalla ollut päätösehdotus oli väärä, korjattiin oikeaksi.

 

Päätös Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Palvelupäälliköt, varhaiskasvatuksen hallinnollinen sihteeri

 

Selostus Opetus- ja kulttuuriministeriön yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämisavustukset sekä Aluehallintoviraston myöntämät avustukset ovat erityisavustuksia ja siten harkinnanvaraisia. Valtion talousarviossa päätetään siitä, mihin käyttötarkoituksiin valtionavustuksia voidaan myöntää.

 

Avustuksiin sovelletaan valtionavustuslakia, jossa säädetään valtionavustusten yleisistä myöntöperusteista ja menettelytavoista. Valtionavustuslain mukaan avustus ei saa kattaa saajan toiminnasta tai hankkeesta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä määrää, jollei valtionavustuksen myöntämisen tavoitteiden saavuttamiseksi välttämättömistä ja perustelluista syistä muuta johdu.

 

Varhaiskasvatuksessa tehtävä työ rakentuu talousarvion strategisten painopisteiden mukaisesti. Varhaiskasvatuksen toimintaa kehitetään valtionavustusten tuella ja niiden rooli varhaiskasvatuksen kehittämistyössä on merkittävä. Hankkeissa edellytetään kunnan omarahoitusosuutta, joka vaihtelee varhaiskasvatuksen hankkeissa 5-50 %.

 

Suomenkielisten varhaiskasvatuspalvelujen toimintavuonna 2023-2024 meneillään olevat hankkeet:

 

  1. Aluehallintoviraston erityisavustus liikunnallisen elämäntavan edistämiseen: Liikuntaneuvonnalla kohti kestävää elämäntapaa 1.4.2023-31.12.2023

 

Hankkeen keinoin edistetään moniammatillisesti ja poikkihallinnollisesti kirkkonummelaisten lapsiperheiden liikunnallista elämäntapaa. Liikuntaneuvonnan ydin on alle kouluikäisten vähän liikkuvien ja liikkumiseensa tukea tarvitsevien lasten ja heidän perheiden tavoittaminen, ja liikkeen lisääminen Liiku mun kanssa! -vinkkauksin. Vähän liikkuvat ja liikkumiseensa tukea tarvitsevat lapset tunnistetaan varhaiskasvatuksessa systemaattisella motoristen taitojen sekä liikkumisen määrän ja laadun havainnoinnilla. Liikkumisvinkkauksia tarjotaan perheille moniammatillisin palveluin yhteistyössä varhaiskasvatuksen, lastenneuvolan, liikuntapalveluiden ja paikallisten seurojen kanssa.

 

Hanke toteutetaan yhteistyössä suomen- ja ruotsinkielisten varhaiskasvatuspalvelujen kanssa.

 

Hanke on suunniteltu 3-vuotiseksi ja hanketta hallinnoivat suomenkieliset varhaiskasvatuspalvelut. Erityisavustusta myönnetään jokaiselle vuodelle erikseen hakemuksen perusteella. Vuodelle 2023 hankkeelle on myönnetty yhteensä 32 000 €. Hankkeen omarahoitusosuus on 50 %.

 

Hankkeessa on vuonna 2023 järjestetty täydennyskoulutusta varhaiskasvatuksen henkilöstölle motoristen taitojen havainnointiin, toteutettu Liiku mun kanssa! -vinkkausten pilotti toukokuu-syyskuussa, toteutettu systemaattinen motoristen taitojen havainnointi, koottu ja valmisteltu materiaalia vinkkausten toteuttamiseksi sekä aloitettu vinkkausten toteuttaminen.

 

  1. Valtion erityisavustus digitaalisen laadunarviointijärjestelmän Valssin käyttöönoton tukemiseen vuodelle 2023-2024

 

Varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmä Valssi on Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin ylläpitämä monipuolinen digitaalinen palvelu, jolla voidaan toteuttaa varhaiskasvatusta koskevia arviointitiedonkeruita, saada toimijakohtaisia arviointiraportteja, tuottaa arvioinnin toimipaikkakohtaisia yhteenvetoja sekä julkaista toimijan lakisääteisiä arviointituloksia.

 

Hankkeen tavoitteena on Valssin käyttöönotto ja käyttöönoton edellyttämä tekninen valmistelu sekä varhaiskasvatuksen arviointiprosessin uudistaminen nostamalla Valssi osaksi toiminnan jatkuvaa kehittämistä.

 

Erityisavustusta on myönnetty vuosille 2023-2024 yhteensä 106 272 €. Kunnan omarahoitusosuus on 20 %.

 

Hankkeessa on vuonna 2023 osallistuttu Karvin valtakunnalliseen varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmä Valssin pilotointiin, valmisteltu Valssin edellyttämä tekninen valmistelu ja otettu käyttöön Valssi järjestelmä 1.8.2023 alkaen.

 

  1. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä erityisavustus varhaiskasvatuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2022-2023

 

Valtionavustus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia, vuorovaikutusta ja lähipalveluperiaatetta sekä lapsen oikeutta välttämättömään ja riittävän varhaiseen tukeen.

 

Erityisavustusta on myönnetty varhaiskasvatukselle vuosille 2022-2023 yhteensä 272 600 €. Kunnan omarahoitusosuus on 20 %.

 

Avustus jaetaan tasan suomenkielisten ja ruotsinkielisten varhaiskasvatuspalvelujen kesken.

 

  1. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä erityisavustus varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamisen edistämiseksi vuosille 2022-2023

 

Myönnetyllä avustuksella tuetaan varhaiskasvatuslain tuen uudistuksen toimeenpanoa sekä pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja toimintakäytänteiden ja -kulttuurin kehittämistä. Avustusta käytetään varhaiskasvatushenkilöstön tukeen liittyvän koulutuksen hankkimiseen.

 

Erityisavustusta on myönnetty varhaiskasvatukselle yhteensä 14 000 €. Kunnan omarahoitusosuus on 20 %.

 

  1. Valtion erityisavustus yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseen ja kehittämiseen vuodelle 2023

 

Myönnetyllä avustuksella tavoitellaan sitä, että yhteisöllisen opiskeluhuollon ennaltaehkäisevä tuki sekä yksilökohtaisen opiskeluhuollon varhainen tuki ovat kaikkien oppijoiden saatavilla yksilöllisten tarpeiden mukaisesti ja yhdenvertaisesti.

 

Tasalaatuisen ja tasa-arvoisen toimintakulttuurin toteutumiseksi, sekä ennakoivan ja ehkäisevän, yhteisöllistä toimintakulttuuria edistävänä toimenpiteenä koulutetaan kunnan suomen- ja ruotsinkieliset varhaiskasvatuksen erityisopettajat neuropsykiatrisiksi valmentajiksi.

 

Koulutuksen kautta saatu osaaminen tulee edistämään esioppilaiden hyvinvointia, terveyttä, oppimista, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä opiskeluympäristön terveellisyyttä sekä turvallisuutta neuropsykiatristen pulmien ehkäisyn ja kuntoutuksen osaamisen lisääntyessä. Koulutus mahdollistaa inklusiivisen toimintakulttuurin edelleen edistämisen esiopetuksessa ymmärryksen lisääntyessä neuropsykiatrisista haasteista.

 

Erityisavustusta on myönnetty yhteensä 66 839 €, josta varhaiskasvatuksen osuus on 31 300 €. Kunnan omarahoitusosuus on 30 %.

 

  1. Muut hankkeet

 

Nissnikun päiväkoti on ollut usean vuoden mukana kansainvälisessä Erasmus+ ohjelmassa ja saanut Eurooppalaisen innovatiivisen opetuksen palkinnon (EITA) ensimmäisenä päiväkotina Suomessa 20.10.2021. Palkinto myönnettiin parhaille Erasmus+- ohjelmassa toteutetuille käytänteille. Nissnikun päiväkodin kehittämisen kohteena oli pedagoginen dokumentointi.

 

Päiväkoti on saanut myös Opetushallituksen Erasmus-akkreditoinnin vuosille 2021-2027. Tämä tarkoittaa mahdollisuutta siirtyä yksittäisistä hankkeista kohti suunnitelmallista, monivuotista ja strategista kansainvälisyystoimintaa.

 

1.9.2021-31.7.2027 päiväkodin kehittämiskohteena on opetussuunnitelman osio Laaja-alainen osaaminen.

 

Päätöshistoria