Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 375


 

 

Kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2024, kv

Kunnanhallitus 06.11.2023 § 375  

738/02.03.01/2023 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Esa Lindell, 

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää

1
ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto vahvistaa vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 7,1

2
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 111 §:n määräysten mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosentista sekä muiden verojen prosenteista. Verotusmenettelylain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Tuloveroprosentti ilmoitetaan vuonna 2024 prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.

 

 Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten ko. palvelujen kustannukset siirrettiin kunnilta hyvinvointialueille. Tähän liittyen kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennettiin yhtä paljon eli 12,64 prosenttiyksikköä, joka osuus siirtyi valtiolle hyvinvointialueiden rahoitukseen. Yhteisöveron osalta kuntaryhmän vero-osuutta leikattiin soteuudistuksen myötä noin kolmanneksella.

 

 Kunnanvaltuuston oli määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 7,11 eli vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä. Vuonna 2024 esitetään kunnallisveroprosentiksi 7,1 %, koska uusi pyöristämissääntö vaatii kymmenyksen tarkkuutta.

 

 Alla olevassa, vuosille 2024-2026 Suomen Kuntaliiton lokakuussa 2023 laatimassa veroennusteessa vuosi 2022 on korkeamman 19,75 veroprosentin mukainen ennen soteuudistusta.

 

  

Verotulot Kirkkonummi       

 

 

 

 

1000 €

TILIVUOSI

2022

2023**

2024**

2025**

2026**

Verolaji

 

 

 

 

 

Kunnallisvero

201 281

94 742

85 324

89 666

93 987

Muutos %

7,1

-52,9

-10,1

5,1

4,8

Yhteisövero

9 197

7 081

6 611

7 107

7 255

Muutos %

11,6

-23,0

-4,7

7,5

2,1

Kiinteistövero

12 738

13 479

15 250

15 337

15 337

Muutos %

7,0

5,8

13,1

0,6

0,0

VEROTULOKSI KIRJATTAVA

223 215

115 302

107 184

112 111

116 578

Muutos %

7,3

-48,3

-7,0

4,6

4,0

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Kunnallisveron kertymään vuonna 2023 vaikutti vielä aiemmat vanhalla veroprosentilla tulleet jälkitilitykset verovuodelta 2022.

 

 Kiinteistöverojen tuloarviossa on otettu huomioon maapohjan kiinteistöveron alaraja nostetaan 0,93 prosentista 1,3 prosenttiin.