Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 368


 

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat

Kunnanhallitus 23.10.2023 § 368  

36/00.01.02/2023 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Virpi Sailas, 

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää merkitä kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

 

Käsittely Kyrkslätt FBK rf. - Kirkkonummen VPK ry, puheenjohtaja Sabina Holopainen oli läsnä ja esitteli paloaseman tilojen uusimista koskevaa asiaa.

 

Turun tunnin juna Oy, toimitusjohtaja Pekka Ottavainen esitteli Turun Tunnin Juna Oy:n tilannekatsausta

 

Kunnanjohtaja Virpi Sailas esitteli Kirkkonummen Ilotulitustaideyhdistys ry:n avustusanomusta 2.000 euron avustuksesta uudenvuoden ilotulituksen järjestämiseksi. Kunnanhallitus suhtautui myöntävästi 2.000 euron avustusanomukseen.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti merkitä kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

 

 

Selostus Kunnanjohtaja esittelee ajankohtaisia valmisteluissa olevia asioita:

 

-          Kyrkslätt FBK rf. - Kirkkonummen VPK ry:n paloaseman tilojen uusiminen

Yhdistys on tiedustellut mahdollisuutta, että kunta takaisi paloaseman uusimiseksi tarvittavan lainan. Yhdistyksen kanssa on keskusteltu tilanteesta. Yhdistyksen edustajat on kutsuttu esittelemään hanketta ennen kokouksen alkua.

 

- Turun Tunnin Juna Oy:n tilannekatsaus

Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan valtio toteuttaa Turun tunnin juna -hankkeen, joka käsittää Espoo - Salo-oikoradan rakentamisen ja Salo-Kupittaa-yhteysvälin parantamisen. Rakentaminen käynnistyy Espoo-Lohja ja Salo-Kupittaa-yhteysväleillä. Rakentamisvaihetta varten valtio varautuu osana investointiohjelmaa pääomittamaan rahoitusta kokoavaa yhtiötä, jonka osakkaina voivat valtion lisäksi olla kunnat. Neuvottelut asiasta käynnistynevät syksyn aikana.

Hankeyhtiön toimitusjohtaja on kutsuttu esittelemään hankkeen tilannekatsauksen ennen kokouksen alkua.

 

 

-          Kirkkonummen Ilotulitustaideyhdistys ry:n avustusanomus (hakemus oheismateriaalina)