Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 83



 

 

Yksityisteiden perusparannusavustukset 2023

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 23.08.2023 § 83  

152/08.01.04/2023 

 

 

Valmistelija Kuntatekniikkapäällikkö Toni Keski-Lusa

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa

sijainen kuntatekniikkapäällikkö Toni Keski-Lusa

 

 Yhdyskuntatekniikan lautakunta:
1. 
hyväksyy liitteessä esitetyt tiekuntakohtaiset perusparannusavustukset 
2. 
toteaa, että avustus maksetaan yksityistieavustusten myöntämisehtojen 4 §:n mukaan  perusparannustöiden valmistuttua toteutuneiden kustannusten mukaan, kuitenkin enintään myönnetyn avustuksen verran

 

Käsittely 

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti

 

Tiedoksi

 

Selostus Yhdyskuntatekniikan lautakunta on kuuluttanut yksityisteiden 

 perusparannusavustukset haettaviksi ajalla 20.2.2023 - 2.5.2023 klo 23.59. Kuulutus on julkaistu viikolla 9 ilmestyvissä Kirkkonummen Sanomissa ja Västra Nylandissa sekä viikolla 10 ilmestyvässä Länsiväylässä.

 

 Sähköinen hakulomake on ollut kunnan internet-sivuilla. 

 

 Avustusten hakuaika päättyi tiistaina 2.5.2023 

 

 Perusparannusavustusta haettaessa hakemuksen pakolliset liitteet ovat 

 perusparannussuunnitelma, hankkeen kustannusarvio, rahoitussuunnitelma ja kartta. 

 

 Mikäli pakollisia liitteitä ei ole toimitettu 1.8.2023 mennessä kunnan kirjaamoon, avustusta ei myönnetä. 

 

 Niille tiekunnille, joiden pakolliset liitteet puuttuivat, on lähetetty muistutus 

 sähköpostitse 6.7.2023. 

 

 

 Yleistä 

 

 Yksityisteiden perusparannusavustusta haki määräaikaan mennessä 18 tiekuntaa. 

 

 Hankkeiden kokonaiskustannusarvio on yhteensä 301 798 euroa. 

 

 Honskbyn tiekunta ilmoitti, että vuonna 2022 hyväksytty perusparannushanke lykkääntyi vuodelle 2023, koska tiekunta ei löytänyt hankkeelle halukasta urakoitsijaa. 

 Yksityisteiden perusparannusavustus 2023 on pääsääntöisesti 60% hankkeen  hyväksytystä kustannusarviosta.  

 

 Liitekartassa on esitetty ne tiekunnat, joille on esitetty myönnettäväksi perusparannusavustus.

 

 Liite: liitekartta

 

Päätöshistoria