Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 158


10 Kunnanhallituksen järjestöavustukset 2023
Kunnanhallituksen toiminta-avustukset 2023, yhteenveto

 

 

Kunnanhallituksen toiminta-avustusten myöntäminen järjestöille vuonna 2023

Kunnanhallitus 15.05.2023 § 158  

76/02.05.01.01/2023 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Esa Lindell, 

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Vt. Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus päättää

1
myöntää vuoden 2023 toiminta-avustukset liitteen mukaisesti

2
todeta, että avustusta saaneiden järjestöjen tulee antaa kunnanhallitukselle selvitys avustuksen käytöstä viimeistään vuoden 2024 kunnanhallituksen järjestöavustusten hakemisen yhteydessä.

 

 

Käsittely Jäsenet Markus Myllyniemi ja Anneli Granström ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varajäsen Sanni Jäppinen oli paikalla tämän pykälän aikana.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi avustusta hakeneille järjestöille

 

 

 

Selostus Kunnanhallitus on 13.6.2005 § 317 hyväksynyt toiminta-avustusten myöntämisperusteet. Perusteita tarkennettiin 15.6.2020 § 218 vuoden 2020 avustusjaon yhteydessä. Kukin toimiala myöntää omalla tehtäväalueellaan toimivien järjestöjen avustukset myönnettyjen määrärahojen puitteissa.

 

 Kunnanhallituksen määrärahasta avustetaan ensisijaisesti kylä- ja asukasyhdistyksiä ja toissijaisesti erilaisia muita Kirkkonummella toimivia harrastus- yms. yhdistyksiä. Valtakunnallisia yhdistyksiä ja ammattijärjestöjen paikallisia yhdistyksiä ei tueta.

 

 Kunnanhallituksen talousarvion käyttötalousosassa on järjestöjen toiminta-avustuksia varten 10 000 euron suuruinen määräraha järjestöjen tukemista varten vuodelle 2023.

 

 Avustukset julistetaan haettavaksi kerran vuodessa. Avustushakemuksesta tulee ilmetä yhdistyksen kirkkonummelaisten jäsenten lukumäärä, avustuksen käyttötarkoitus ja yhdistyksen muut mahdolliset avustajatahot.

 

 Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon. Myönnettävän avustuksen määrä harkitaan käytettävissä olevan määrärahan pohjalta ottaen huomioon:

 . kumpaan edellä mainittuun ryhmään järjestö kuuluu

 . avustuksen käyttötarkoitus

 . jäsenmäärä

 . järjestön edellisen vuoden toiminta ja mahdollisen myönnetyn avustuksen käyttö

 

 Vuoden 2023 avustukset julistettiin haettavaksi 31.3.2023 mennessä.

 Järjestöavustusten hakemisesta tiedotettiin kunnan internetsivuilla ja kuulutus julkaistiin kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä Kirkkonummen Sanomissa. Määräaikaan mennessä kunnanhallitukselle saapui yhteensä 18 hakemusta. Hakijoista 11 on luokiteltu kylä- / asukasyhdistykseksi ja 7 muuksi yhdistykseksi.

 

 Toiminta-avustusten jakoesityksessä on käytetty seuraavia laskentaperusteita:

 

 Kylä- ja asukasyhdistykset, jaettavana yhteensä 7 500 €

 . perusosa 200,00 € / yhdistys

 . kylä- ja asukasyhdistysten avustukset jaetaan jäsenmäärän suhteessa

 . myönnettävä avustus on enintään haettu määrä

 

 Muut yhdistykset, jaettavana yhteensä 2 500 €

 . puolet avustuksesta jaetaan niiden yhdistysten kesken, jotka järjestävät yleishyödyllistä toimintaa jäsenistönsä ulkopuolisille sekä niille yhdistyksille, jotka harrastavat omissa (vuokra)tiloissaan

 . puolet avustussummasta jaetaan jäsenmäärän perusteella

 . myönnettävä avustus on enintään haettu määrä.

 

 Mikäli yhdistyksen kokousaikatauluista johtuen jokin vaadittu liite on toimittamatta, myönnettyä avustusta ei panna maksuun ennen kuin kaikki asiakirjat, kuten tilinpäätös 2022, on toimitettu. Tästä johtuen myös avustusten maksatus järjestöille voi viivästyä normaalista aikatulusta.

 

 Hakemusten yhteenveto on oheismateriaalina.