Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.05.2023/Pykälä 144


 

 

Kylmälän vesiosuuskunnan avustuskäytäntö

Kunnanhallitus 04.05.2023 § 144  

250/14.05.00.01/2019 

 

 

Valmistelija liikelaitoksen johtaja Antti Levänen ja talousjohtaja Esa Lindell, 

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Vt. Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus päättää, että Kylmälän vesiosuuskunnalle päätetystä 320 717 euron avustussummasta voidaan maksamatta oleva 66 310 euroa maksaa ennenaikaisesti erääntyviin laskuihin perustuen.

Mikäli vesiosuuskunnan rakennushanke ei toteudu alkuperäisessä laajuudessa, voidaan ennakkoon maksettu avustuserä osuuskunnalta periä takaisin.

 

Käsittely

 Vt. kunnanjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen ja talousjohtaja Esa Lindell esittelivät asiaa kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Selostus Kunnanvaltuusto on 20.1.2020 § 3 myöntänyt Kylmälän vesiosuuskunnalle vesihuoltoverkoston rakentamiskustannuksiin avustusta vuonna 2021 valtuuston aiemmin hyväksymien vesiosuuskuntien avustusperiaatteiden mukaisesti 10 % toteutuneista tuen piiriin kuuluvista kustannuksista, kuitenkin enintään 320 717 euroa.

 

 Kylmälän vesiosuuskunnalla on myöhässä olevia liittymismaksusaamisia ja kaikki toiminta-alueella sijaitsevat kiiinteistöt eivät ole ollet halukkaita ottamaan vesi- ja jätevesiliittymää vesiosuuskunnan kautta. Näistä syistä vesiosuuskunnan maksuvalmiudessa on tilapäisesti ongelmia.

 

 Vesiosuuskunnalla on erääntyneitä laskuja, joihin osuuskunnan kassavarat eivät riitä. Kunnan intressi on auttaa maksuvalmiusongelmassa, sillä vesiosuuskunnan toiminta siirtyy viime kädessä kunnan vastattavaksi.