Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 21


 

 

Nuorisovaltuuston 29.3.2023 pidetyn kehittämisillan asioiden käsitteleminen

Nuorisovaltuusto 25.04.2023 § 21  

1296/12.05.00/2022 

 

 

Valmistelija Nuoriso- ja liikuntapäällikkö Päivi Sorvari

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus  

 

 Nuorisovaltuusto keskustelee 29.3.2023 pidetyn kehittämisillan aiheista ja päättää jatkotoimenpiteet.             

 

Päätös Nuorisovaltuusto keskusteli 29.3.2023 pidetyn kehittämisillan aiheista ja päätti, että toimintasuunnitelman 2023 syksyn aiheiden osalta jatketaan käsittelyä erillisessä suunnittelupalaverissa. Lisäksi päätettiin selvittää nuorisovaltuuston toiminnan tueksi hankittavien tarrojen hankinnan kustannukset. Sovittiin, että Risto Pekkanen laatii tarrasta luonnoksen, jonka avulla selvitetään tarrojen kustannuksia. Selvityksen jälkeen tarrojen lopullisesta hankinnasta päätetään erikseen.

 

Tiedoksi -

 

Selostus Nuorisovaltuusto kokoontui 29.3.2023 kehittämisiltaan käsittelemään nuorisovaltuuston toimintasuunnitelman 2023 asioita. Kehittämisillassa sovittiin, että käsiteltyjä aiheita käsitellään seuraavaksi nuorisovaltuuston kokouksessa 25.4. ja päätetään jatkotoimenpiteet.