Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 110


 

 

Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 110 

  

 

Toimielinten pöytäkirjoja

 

Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta 7.3.2023

Svenska nämnden för fostran och utbildning 8.3.2023

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 9.3.2023

 

 

 

Viranhaltijapäätöksiä

 

Luettelo valvottavista viranhaltijapäätökset on liitteenä. Viranhaltijapäätökset ovat kokonaisuudessaan liitteineen luettavissa kokousjärjestelmässä: (tiedostot / kunnanhallitus / viranhaltijapäätökset).

 

 

 

 

Esittelijä  Vt. kunnanjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen edellä mainitut kuntalain 92 §:n nojalla otto-oikeuden käyttämistä varten esitetyt päätökset ja päättää, että Kunnanhallitus ei ota asioita käsiteltäväkseen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.