Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 90


 

 

Muutos kunnanhallituksen 16.1.2023 § 6 tekemään päätökseen asiassa Liittyminen Hansel Oy:n yhteishankintaan Esitystekniikan laitteet ja palvelut 2023-2026 (2027)

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 90  

2/02.08.00.01/2023 

 

 

Valmistelija hankinta-asiantuntija Jari Mulari

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Vt. Kunnanjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Kunnanhallitus päättää, että                                                                            

1
16.1.2023 § 6 päätöksen euromääräinen sitoutumissumma muutetaan arvosta 2,4 MEUR arvoon 1,2 MEUR  

2
oikeuttaa kunnan hankintayksikön henkilöstön muuttamaan tehtyä liittymisilmoitusta tämän päätöksen mukaisesti.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Hansel Oy

 

Selostus Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 16.1.2023 § 6 Kirkkonummen kunnan liittämisestä Hansel Oy:n puitejärjestelyyn Esitystekniikan laitteet ja palvelut 2023-2026 (2027).

 

 Kunnanhallituksen tekemän liittymispäätöksen jälkeen on käynyt ilmi, että Tiera Oy:n puitejärjestely ICT-laitteet, -ohjelmistot ja -palvelut sisältää samat palvelut ja tuotteet kuin Hansel Oy:n puitejärjestely Esitystekniikan laitteet ja palvelut 2023-2026 (2027).

 

 Tiera Oy:n sopimus on voimassa 31.8.2024 saakka. Tämän jälkeen kunnalla on mahdollista liittyä tulevaan Tiera Oy:n sopimukseen. Tämä esitys ja arvioidut eurot perustuvat oletukseen, että Kirkkonummen kunta tulee liittymään seuraavaan Tiera Oy:n esitystekniikan laitteet sisältävään puitejärjestelyyn. Siten kunnan esitystekniikan laitteiden ja palveluiden hankinnat tulevat jakautumaan kahden puitejärjestelyn kesken.

 

 Kirkkonummen kunta on tiedustellut Tiera Oy:n ja Hansel Oy:n kannan päällekkäisiin samanaiaikaisiin sopimuksiin. Kumpikin taho on toimittanut kunnan hankintaan kirjallisen tiedon, jonka mukaan heidän sopimuksensa ehdot eivät estä Kirkkonummen kuntaa käyttämästä toista samansisältöistä puitesopimusta samanaikaisesti.

 

 Kirkkonummen kunnan tietohallinnon ohjausryhmä on tehnyt linjauksen, jonka mukaan Kirkkonummen kunnanhallituksen tekemässä päätöksen selostusosaan sisällytetyt euromäärät summat puolitetaan. Asian toteuttamiseksi tarvitaan Hansel Oy:n puitejärjestelyyn Esitystekniikan laitteet ja palvelut 2023-2026 (2027) liittymispäätöksen tehneen kunnanhallituksen päätös, jolla sopimuskauden aikainen, arvioitu hankintojen arvo muutetaan arvosta 2,4 MEUR arvoon 1,2 MEUR.

 

 Tämän päätöksen perusteella Kirkkonummen kunnan hankinnan edustaja muuttaa Hansel Oy:lle tehtyä sitoumusta kunnanhallituksen muutospää-töksen mukaisesti.

 

Päätöshistoria Kunnanhallitus 16.1.2023 § 6