Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 30


 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen 8/2022: Kunnan frisbeegolfratojen jätehuolto

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 16.02.2023 § 30  

476/12.04.02/2022 

 

 

Valmistelija Kunnossapitopäällikkö Annika Selart

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

1
antaa tekstiosassa mainitun selvityksen vastauksenaan valtuustoaloitteeseen 8/2022

2
ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus antaa kunnallistekniikkapalveluiden selvityksen edelleen vastauksenaan kunnanvaltuustolle

3
että kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto pitää annettua vastausta riittävänä ja aloitetta loppuun käsiteltynä

 

Käsittely 

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi

 

Selostus Kunnallistekniikkapalvelut vastaavat yleisten alueiden, kuten katujen, torien, liikennealueiden, puistojen, leikkipaikkojen, viheralueiden, lähivirkistysalueiden sekä maa- ja metsäomaisuuden investointirakentamisesta sekä hoidosta ja ylläpidosta.

 

 Toiminnan painopistealueet ovat asemakaava-alueiden yllä- ja kunnossapitotehtävät.

 

 Haastavassa kuntatalouden tilanteessa kunnallistekniikan kunnossapidon ja korjaamisen määrärahoja kohdistetaan tärkeimpiin toimenpiteisiin ja tämä vaikuttaa kunnossapidon tasoon.

 

 Kunnallistekniikkapalveluiden strategiana on palvella kuntalaisia kustannustehokkaasti ja laatukkaasti. Palveluja tarjotaan tasapuolesesti  sidosryhmille. Sen mukaan kunnallistekniikkapalvelut pitäisi tarjota kustannuksellamme jätehuoltoja kaikille Kirkkonummen kunnan alueella toimiville omatoimisille yhdistyksille.

 

 Kunnallistekniikkapalveluilla ei ole taloudellisia edellytyksiä lisätä roskakoreja. Roskakorien asentamisen lisäksi kuluja tulee tyhjentämisestä ja ylläpitotoimesta. Myös ilkivallasta saattaa koitua ylimääräsiä kustannuksia.

 

 Uuden roskiksen asentamisen ja ylläpidon kustannukset ovat seuraavat:

 

 

Nro

Tuote

Hinta

1

Roska-astia (City 100)

840 €

2

Upotettava metallijalusta malleihin City ja Novus 60-120

260 €

3

Asennustyö

100 €

4

Tyhjennys (15€/viikko)

780 € (52 vko)

5

Roskiksen kunnossapito / vuosi

100€

 

Yhteensä

2080 € (alv 0%)

 

 

  Kunnallistekniikkapalvelut ehdottaa, että tarjotaan kustannuksellamme frisbeegolfratojen yhdistykselle roska-astian ja tarvittavat tarvikkeet. Roska-astian asennus, tyhjennys ja ylläpito jäisivät yhdistyksen vastuulle.

 

 Kunnallistekniikkapalveluiden talosarvioon on varattu talkooavustus määräraha 40 000 € avustuksille ( määräraha on alustavasti jaettu seuraavasti: kuntalasiten, yhdistysten ja yhteisöjen haettavaksi yleisten alueiden ympäristön paranatmiseen 20 000 € ja nuorisoseura- ja yhdistystalojen peruskorjaukseen 20 000 €). Suosittelemme frisbeegolfratojen yhdistyksellä hakemaan talkooavustusta jätehuollon ylläpitämiseksi.

 

Päätöshistoria Kunnanvaltuusto 11.04.2022 § 38 

 

 Perussuomalaisten Kirkkonummen valtuustoryhmä jätti kunnanvaltuuston kokouksessa 11.4.2022 seuraavan aloitteen:

 

 "Taustaa: Frisbeegolf on todella suosittu laji Suomessa, ja niin myös Kirkkonummella. Kävijöitä radalla on satoja päivässä. Volsin rataa ylläpitää ja huoltaa Kirkkonummen frisbeegolfclub(KDGC). He ovat ottaneet yhteyttä kuntaamme pyytääkseen roska-astiaa parkkialueelle ja sen tyhjennyspalvelua, koska seuralla ei riitä vapaaehtoisia kiertämään siivoamassa rataa.

 

 Kunnalta on kysytty jätehuoltoa radoille, mutta sieltä on vastattu, että Nuoriso- ja liikuntapalveluilla ei ole mahdollista järjestää jätehuoltoa.

 

 Luonto on lajin harrastajille tärkeä ja myös Kirkkonummelle suuri vetovoimatekijä. Meidän tulee pitää huolta luonnosta ja varmistaa ettei metsiimme pääse kertymään roskaa. Tässä tapauksessa kustannus on todella pieni suhteessa siihen minkä vastineen saamme sille rahalle, että mahdollistamme kuntamme alueella ilmaisen harrastuksen toteuttamisen luonnossamme.

 

 Me allekirjoittaneet vaadimme että Kirkkonummen kunta järjestää roska-astiat viipymättä kunnan frisbeegolfratojen parkkialueille, ja huolehtii sen tyhjentämisestä viikoittain, jotta luontomme pysyy siistinä.

 

 Perussuomalaisten Kirkkonummen valtuustoryhmä"

 

 Valtuustoaloitteen allekirjoittivat: Ville Salminen, Piia Aallonharja, Anneli Granström, Anna Sahiluoma, Marko Kari, Matti Kaurila, Liisa Kosonen, Kari Virtanen, Ulf Kjerin, Josephine Frimodig ja Jerri Kämpe-Hellenius.

 

 

 Kunnanvaltuusto toimittaa aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.