Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 5



 

 

Kirkkonummen kunnan metsästrategian päivittäminen

 

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 19.01.2023 § 5  

1023/10.03.01.06/2020  

 

 

Valmistelija kuntatekniikkapäällikkö Toni Keski-Lusa, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää 
 
1
että se merkitsee uuden metsästrategian osaltaan käsitellyksi

2
esittää kunnanhallitukselle, että se osaltaan käsittelee uuden metsästrategian ja valtuuttaa kunnallistekniikkapalveluiden kunnossapitoyksikön asettamaan uuden metsästrategian nähtäville sekä pyytämään strategiasta lausunnot

 

 

Käsittely Puheenjohtaja esitti käsittelyn tavaksi käydä evästyskeskustelua lautakunnan keskuudessa. Hyväksytyt evästykset huomioidaan kannatusten mukaisesti. Käsittelyjärjestys hyväksyttiin yksimielisesti.

Lautakunta kävi evästyskeskustelua.

Esitetyt evästykset:

Sanni Jäppinen esitti seuraavan evästysehdotuksen; - Kartta kunnan metsäomistuksesta ja asukaskyselyn tulokset mukaan seuraavaan käsittelyyn.
Ehdotusta kannattivat Ronja Karkinen, Kim Liljequist, Jenny Snellman, Pekka Jäppinen, Matti Kaurila, Teemu Kelkka ja Josephine Frimodig.

Käsittelyn aikana Hannu Valtanen teki seuraavan evästysehdotuksen; Esitän, että kokousmateriaaleissa olevaa metsästrategialuonnosta ei yksityiskohtaisesti käsitellä. Asiasta tulee käydä yleiskeskustelu ja evästää kunnan virkahenkilöstö valmistelemaan uusi, nyt esitettyä luonnosta tiiviimpi metsästrategia. Sen ei pidä puuttua yksityiskohtiin, vaan antaa metsäisiin alueisiin liittyvälle päätöksenteolle ja toiminnalle päämäärät ja tavoitteet.
Evästystä kannattivat Matti Kaurila, Aleksander Polkko, Kim Liljequist, Jenny Snellman, Pekka Jäppinen ja Josephine Frimodig.

Pekka Jäppinen esitti seuraavan evästysehdotuksen; Strategiassa tulee tuoda selkeästi esille kunnan metsäomistus vs metsäpinta-ala kunnassa, jotta saadaan kuva mittakaavasta mitä strategia koskee.
Ehdotusta kannattivat Jenny Snellman, Sanni Jäppinen, Ronja Karkinen, Teemu Kelkka, Matti Kaurila ja Hannu Valtanen.

Ronja Karkinen esitti seuraavan evästysehdotuksen; Asukas- ja käyttäjätyytyväisyyttä olisi hyvä seurata useammin kuin kymmenen vuoden välein.
Ehdotusta kannattivat Sanni Jäppinen, Kim Liljequist, Jenny Snellman ja Josephine Frimodig.

Ronja Karkinen esitti seuraavan evästysehdotuksen; Hoitosuunnitelmat esitellään jatkossakin alueittain asukkaille (Keskusta, Masala ja Veikkola.)
Ehdotusta kannattivat Teemu Kelkka ja Sanni Jäppinen.

Hannu Valtanen esitti seuraavan evästysehdotuksen; Omalta osaltani haluan metsästrategian vastaavan seuraaviin kysymyksiin / käsittelevän seuraavia asioita:
1. Miksi kunta julkaisee metsästrategian?
- Esimerkiksi näin:" Strategia antaa tavoitteellisen ohjeistuksen sille, miten kunnan omistuksessa olevia metsäisiä alueita hoidetaan, käytetään ja hallinnoidaan."
2. Kuvaus Kirkkonummen kunnan metsävaroista ja niiden hoidon, käytön ja hallinnan kehikko
- Kuvaus kattaa yksityismetsät, valtion metsät ja kunnan metsät (nyt esittelyteksti toteaa, että kunnan omistamia metsiä on 2 700 ha, mutta kunnan metsänhoitosuunnitelman mukaan niitä on 1 321 ha?).
- Kuvaus voimassa olevasta ohjaavasta lainsäädännöstä (metsälaki, luonnonsuojelulaki yms.) sekä vapaaehtoisista ohjaustoimista, kuten PEFC- ja FSC-metsäsertifiointi, sekä lyhyt kuvaus näiden ohjausvaikutuksista sekä laajuudesta kunnassa.
3. Mitä metsäisiä alueita metsästrategia koskee?
4. Metsästrategian liittymäkohdat kunnan muihin strategioihin (kuntastrategia, ilmastostrategia jne.)
5. Metsästrategian keskeiset päämäärät ja tavoitteet
- Metsien hoidolle, käytölle ja hallinnolle voidaan määritellä esim. seuraava tavoite: "Kunnan omistamia metsäisiä alueita hoidetaan lainsäädännön ja sertifioinnin periaatteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla ottaen huomioon, että kosteikkoalueilla myös ns. jatkuvan kasvatuksen toteuttaminen on mahdollista"
- kohtien 2. ja 4. sisällöstä tehtävät johtopäätökset:
o kunnan suhteellisen pieni metsänomistus korostaa niiden käyttöä ensisijaisesti kuntalaisten virkistysalueina
o kunnan omistamien metsien merkitys hiilinieluina ja luonnon monimuotoisuuden turvaajana on silti tärkeä; nämä päämäärät ovat mukana niin lainsäädännössä kuin sertifioinneissakin
o kunnan talous huomioon ottaen kunnan metsät tuottavat myös puunmyyntituloja. Myynnit tulee toteuttaa kustannustehokkaasti ja koko metsäisten alueiden hoidon, käytön ja hallinnan kustannuksia ja tuloja on seurattava vuosittain.
6. Kunnan omistamien metsien hoito- ja käyttöluokitus
- Kunta halunnee käyttää Viherympäristöliiton luokitusta metsäisille alueille - Lyhyt kuvaus pinta-aloineen siitä, miten metsät luokitellaan ja miten eri luokkia pääpiirteisesti hoidetaan, käytetään ja hallinnoidaan yksityiskohtiin menemättä
- Eri hoito- ja käyttöluokkien hoitokäytänteet ovat kompromissi kohdan 5 päämääristä; kaikkia päämääriä on perusteltua toteuttaa kaikilla metsäalueilla samanaikaisesti niiden painotuksia vaihdellen
- Kunnan tulisi olla metsäreviirin (Skogsrevir) jäsen, jolloin neuvontaa ja palveluja olisi edullisesti saatavilla
- ja mahdollisuus olla mukana ryhmäsertifioinnissa (Kestävän Metsätalouden Yhdistys)
7. Muutamia erilliskysymyksiä
- Metsästrategiassa ei tulisi käsitellä muita kuin kunnan omistamiin metsiin kohdistuvia asioita.
- Kunnan metsille laaditaan kilpailutuksen kautta 10-vuotinen metsien hoito- ja käyttösuunnitelma, joka toteuttaa tätä metsästrategiaa ja jonka toteutumista YT-ltk seuraa.
- Kunnan metsille on asetettava metisen hoito- ja käyttösuunnitelmaan perustuva vuosittainen euromääräinen tulostavoite, jonka toteutumista YT-ltk seuraa - Kun kunnan metsien hoitoon, käyttöön ja hallinnointiin halutaan palautetta kuntalaisilta, palautetta haettaessa on huolehdittava siitä, että se saadaan kaikkia kuntalaisia edustavasti
- Metsästrategian kohdistumista metsien käytön yksityiskohtiin tulee välttää; lainsäädäntö ja erityisesti metsäsertifioinnit antavat useimmiten riittävän yksityiskohtaista ohjeistusta
- Metsästrategia tulee laatia niin, että tarve erillisten termien määrittelyyn olisi mahdollisimman vähäinen
- nyt käsittelyyn tuodussa luonnoksessa "termit" eivät ole yleisesti hyväksyttyjä ja ovat pikemminkin lyhyitä esseitä kuin sisältöä selvittäviä määritelmiä
Ehdotusta kannattivat Matti Kaurila ja Aleksander Polkko.

Ronja Karkinen esitti seuraavan evästysehdotuksen; Hiilitaselaskelmassa olisi hyvä huomioida myös maaperään sitoutuva hiili.
Ehdotusta kannatti Sanni Jäppinen.

Kim Liljequist esitti seuraavan evästysehdotuksen; Metsien osalta olisi hyvä, jos kunta käyttäisi varovaisuutta ja erityisharkintaa metsiensä suojelussa. Perusteluna on, että kunta pystyy hoitamaan metsiään HINKU-viisaasti ja vastuullisesti ilman suojelupäätöstä/-merkintääkin. Lisäksi mahdollinen suojelumerkintä/-päätös sulkisi pois metsämaan tulevaisuuden käyttömahdollisuuksia, kuten esimerkiksi tiettyjen osien kaavoittamisen asuinkäyttöön/elinkeinoelämälle, tai myymisen yksityishenkilöille/yrityksille.
Ehdotusta kannatti Matti Kaurila.

Sanni Jäppinen esitti seuraavan evästysehdotuksen; Käytetään metsäluonnon taloudellisissa mittareissa Metso-ohjelman piiriin saatuja alueita.
Ehdotusta kannatti Ronja Karkinen.

Teemu Kelkka esitti seuraavan evästysehdotuksen; Esitän vanhan metsästrategian kumoamista vanhentuneena ja uuden metsästrategian viemistä edelleen eteenpäin.
Ehdotusta kannatti Aleksander Polkko.

Antti Salonen esitti seuraavan evästysehdotuksen; Onko metsästrategialle tarve? Metsäluonnonhoitosuunnitelma on toimeenpanevampi asiakirja joka on voimassa 2019 -2029. Se on laadittu vanhan strategian pohjalta. Ehdotan, että kumotaan vanha metsästrategia ja ei laadita uutta ennen vuotta 2027. Kunnan metsiä ei voida hoitaa niin kauan kuin vanhastrategia on kumoamatta. Hoidetaan metsät hyväksytyn metsäluonnonhoitosuunnitelman mukaisesti uuden strategian laadintaan ja hyväksyntään asti Tämä päätös tehtävä kunnanvaltuustossa, koska strategian laadinta on kirjattu budjettikirjaan.
Ehdotusta ei kannatettu.

Kim Liljequist esitti seuraavan evästysehdotuksen; Metsästrategiasta ja toimenpideohjelmasta lienee hyvä pitää iltakoulu KH, RYL, YTL.
Ehdotusta ei kannatettu.


Puheenjohtaja totesi keskustelun aikana annetut kannatukset ja päätti evästyskeskustelun. Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti merkitä käydyn evästyskeskustelun tiedoksi.

Keskustelun jälkeen yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti palauttaa asian yksimielisesti valmisteltavaksi ja totesi, että lautakunnan käymä evästyskeskustelu tulee huomioida valmistelussa.

 

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti merkitä käydyn keskustelun tiedoksi sekä palauttaa asian yksimielisesti valmisteluun. Valmistelussa huomioidaan lautakunnan käymä evästyskeskustelu.

 

 Toimitusjohtaja Erno Lehto, Innofor Oy:stä liittyi kokoukseen etänä 5 § esittelyn ajaksi klo 18.36 - 19.52.
Kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi poistui kokouksesta 5 § esittelyn aikana klo 19.00.
Asemakaavapäällikkö Simon Store poistui kokouksesta 5 § käsittelyn aikana klo 19.52.
Puistomestari Seija Heinola poistui kokouksesta § 5 käsittelyn jälkeen klo 20.22.
Yhdyskuntatekniikan lautakunta piti käsittelyssä tauon § 5 aikana klo 20.22 - 20.29.

 

 

Selostus TAUSTAA

 

 Kunnanhallitus on yhdyskuntatekniikan lautakunnan esityksestä käynnistänyt metsästrategian päivitystyön päätöksellään 9.11.2020 § 394 ja asettanut metsästrategian päivitystyölle työryhmän valmistelemaan strategiaa. Voimassa olevan metsästrategian kunnanhallitus on päättänyt 31.10.2005. Työryhmä on kokoontunut säännöllisesti ja uutta metsästrategiaa varten on teetetty kuntalaiskysely keväällä 2022.

 

 Uudessa metsästrategiassa on otettu mahdollisimman hyvin huomioon kuntalaisten ja eri sidosryhmien näkökulmat. Työryhmän työssä on noussut esille muun muassa luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, kunnan ilmastotavoitteet ja maankäytön tavoitteet. Etenkin ilmastotavoitteilla on merkittävä rooli uudessa metsästrategiassa.

 

 Kirkkonummen kunta omistaa tällä hetkellä n. 2700 ha metsäisiä ympäristöjä (sisältää kalliomaita ja niittyjä). Metsäluonnonhoito-suunnitelmaan kirjattuna on kasvavia metsämaita runsas 1100 ha ja kitukasvuista kallio- tai metsämaata vajaa 200 ha. Suojelu- ja arvometsäalueita on n. 1125 ha (merialueet poisluettuna).

 

 Pääosa Kirkkonummen suojelualueiden ulkopuolisista metsistä on käyttöluokaltaan lähimetsää tai virkistys- ja ulkoilumetsää. Talousmetsäksi on merkittynä n. 135 ha metsäluonnonhoitosuunnitelman alueista.

 

 Metsästrategian päivityksessä on otettu huomioon yhdyskuntatekniikan lautakunnan 22.10.2020 § 112 päätöksessä esitetyt päivitystarpeet. Uudessa strategiassa on esitetty muun muassa hoitoluokitus RAMS 2020 -luokituksen mukaisesti.

 

Päätöshistoria

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 22.10.2020 § 112 

 

 

Valmistelija kunnanpuutarhuri Harry Eklund, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunta on 16.6.2020 talouden tasapainottamistoimenpiteiden käsittelyn yhteydessä tuonut esille tarpeen metsästrategian päivittämiseen. Kunnanvaltuusto on 21.9.2020 vuoden 2021 talousarvion laadintakehyksen käsittelyssä päättänyt, että metsätulojen lisäämistä selvitetään talousarvion lopulliseen käsittelyyn mennessä.

Kirkkonummen kunnalla on metsämaata n. 1300 ha. Kunnan omistamien metsien käsittelyn päämäärät ja toimintaperiaatteet perustuvat Metsästrategiaan (Kh 31.10.2005). Strategian perusteella päivitettiin Luonnonhoito- ja talousmetsäsuunnitelma (Yt lautakunta 22.08.2019). Suunnitelmassa esitetään puustotiedot, ne tavoitteet ja toimenpiteet, joita kunnan metsissä tehdään seuraavan kymmenen vuoden aikana. Luonnonsuojelualueet eivät kuulu tähän suunnitelmaan.

 

Hyväksytystä Luonnonhoito- ja talousmetsäsuunnitelmasta tehdään vuosittain toimenpideohjelma, joka määrittää sopivan kokonaisuuden maastossa tehtävästä hoito- ja korjuutöistä. Maastokäynneillä tarkennetaan suunnitelman yksityiskohdat, esim. arvokkaat luontokohteet. Toimenpideohjelma esitellään kuntalaisille yleisötilaisuudessa ja annetaan mahdollisuus palautteelle. Toimenpideohjelmasta pyydetään lausuntoja yhteistyötahoilta ja sen hyväksymisestä päättää yhdyskuntatekniikan lautakunta.

 

Vuonna 2019 hyväksytyn Luonnonhoito- ja talousmetsäsuunnitelman mahdollisia päivittämistarpeita arvioidaan Metsästrategian päivitystyöprosessin aikana. Jos strategia päivitetään, voidaan tulevien toimenpideohjelmien laadinnassa ottaa metsästrategian muutokset huomioon.

 

 

Perustelut strategian päivitystarpeista

 

Voimassa oleva Metsästrategia tulisi päivittää, jotta se paremmin vastaisi nykyhetken tarpeisiin.

 

Nykyinen metsästrategia perustuu vanhentuneeseen viheralueiden ABC-hoitoluokitukseen. Viheralueiden hoitoluokitus on päivitetty vuonna 2020 vastaamaan nykyisiä tarpeita ja samalla on siirrytty hoitoluokituksesta kunnossapitoluokitukseen, joka on sisällöllisesti laajempi kokonaisuus. Uudessa viheralueiden kunnossapitoluokituksessa RAMS 2020 korostuu arvoajattelu. Viheralueiden kunnossapitoon sijoitettu pääomaa tuottaa sekä taloudellista että fyysistä ja henkistä hyvinvointia viheralueiden omistajille ja käyttäjille muun muassa tuottamiensa ekosysteemipalveluiden ja estetiikan kautta.

 

Hoitoluokituksen päivityksen myötä keväällä 2021 ilmestyvä VKT 2021 (Viheralueiden kunnossapidon yleinen työselostus) korvaa VHT'14 (Viheralueiden hoidon työselostus). Uudistettu kunnossapidon työselostus kytkeytyy uuteen RAMS 2020 -luokitukseen ja tulee ohjaamaan kunnan kaikkien viheralueiden (myös metsien) kunnossapitoa.

 

Hinku-kuntana ekosysteemipalvelut pitäisi huomioida strategian laadinnassa.

. tuotantopalvelut (energia, makea vesi, ravinto, raaka-aineet)

. säätely- ja ylläpitopalvelut (ilmaston säätely, pölyttäminen, veden puhdistus ja pidätys, hiilen kierto, typen sidonta, ravinteiden ja veden kierto, eroosion torjunta, yhteyttäminen, haitallisten aineiden käsittely)

. kulttuuripalvelut (virkistys, luonnonmaisema, luontomatkailu, koulutus ja kasvatus, kulttuuriperintö)

 

Nykyinen strategia linjaa monipuolisesti asioita, mutta siitä puuttuvat tavoitetasot. Mikäli löydetään hyvä mittaristo, voidaan asioita kehittää systemaattisesti, vaikutukset todentaa ja tuloksia mitata. Mittarit voivat olla rahallisia, mutta perustua myös esimerkiksi kävijämääriin metsäalueella, hiilitaseeseen tai luonnon monimuotoisuuteen vaikuttaviin metsän rakennepiirteisiin, kuten kuolleen puun määrään. Puustoon ja maahan sitoutuneen hiilen tase voidaan määritellä, mikä antaa mahdollisuuden tarkastella kivennäismaiden metsänkäsittelyn vaikutuksia hiilitaseeseen. Mittarit antaisivat hyvin toimiessaan tietoa laaja-alaisemmin päätöksenteon tueksi, joten asiaa on syytä tarkastella strategian päivityksen yhteydessä.

 

Voimassa olevan strategian mukaan lähimetsien hakkuutoimenpiteet tehdään käsityönä tai kevyellä kalustolla roudan ja lumen aikana. Kaadetut puut viedään pois kevyellä kalustolla. Kaluston koko tulisi valita paikan ja tarpeen mukaan; suuria puita ei voi aina kevyellä kalustolla kaataa. Etelä-Suomessa voi kulua vuosia ennen kuin on tarpeeksi pitkä routa-aika metsänhoitotöiden tekoon. Näin työt jäävät suorittamatta. Syyskesän kuiva keli on nykyisin usein parempaa aikaa toimenpiteille.

 

Talousmetsät sijaitsevat kauempana asutuksesta tai taajamarakenteen ulkopuolella eikä niillä ole juurikaan virkistys- tai retkeilykäyttöä. Lähes kaikissa kunnan talousmetsäksi merkityissä metsissä liikkuu kuitenkin paljon ulkoilijoita, joten ne ovat hyvin lähellä ulkoilu- ja virkistysmetsiä. Käyttöluokitusta tulisi tarkastella uudelleen.

 

Strategiassa tulisi myös ottaa kantaa toimenpideohjelman toteuttamisen jälkeisiin hoitotoimiin, esim. "pusikoitumisen" raivaustyöt.

 

Nykyisen strategian mukainen tavoitteellinen hakkuumäärä on enintään 2500 m3/v. Metsästrategian päivityksessä on syytä tarkastella, onko vuotuista enimmäishakkuumäärää perusteltua nostaa. Strategiatyössä määritellään metsän eri kunnossapitoluokkiin (esim. lähimetsä, ulkoilu- ja virkistysmetsä, suojametsä ja talousmetsä) ja hoitoluokkiin kohdistuvat hoitotoimenpiteet.

 

 

Metsästrategian valmistelutyön kuvaus

 

Metsästrategian valmistelutyö tehdään virkamiestyönä. Valmistelua ohjaa ohjausryhmä, johon kutsutaan edustajia kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluista, ympäristönsuojelusta, sivistys- ja vapaa-aikapalveluista ja konsernihallinnosta. Valmistelutyöstä vastaa kunnallistekniikkapalvelut. Työn koordinoi kunnan metsätoimija (Innofor Oy), joka mm. vastaa kunnan metsien toimenpideohjelmien laatimisesta.

Metsästrategian päivittäminen käynnistyy lähtötietojen kartoituksella ja keruulla. Tietoja ja lähtökohtia valmistelutyöhön kerätään mm. kuntalaisilta, sidosryhmiltä ja muilta yhteistyötahoilta esim. kyselyiden avulla.

 

Ohjausryhmä laatii metsästrategialuonnoksen. Kuntalaiset ja kunnassa toimivat yhdistykset osallistetaan tiedottamalla lehdessä ja kunnan kotisivulla metsästrategialuonnoksesta. Metsästrategialuonnos esitetään yleisötilaisuudessa. Metsästrategialuonnos on kaikkien nähtävillä ja kommentoitavissa noin kuukauden ajan.

 

Palautteen ja kommenttien perusteella laaditaan metsästrategiaehdotus, joka esitellään yhdyskuntatekniikan lautakunnalle. Lautakunta pyytää metsästrategiaehdotuksesta lausunnot mm. sivistys- ja vapaa-aikalautakunnalta, rakennus- ja ympäristölautakunnalta, konsernijaostolta, vammais- ja vanhuusneuvostolta sekä nuorisovaltuustolta. Kuntalaiset ja kunnassa toimivat yhdistykset osallistetaan tiedottamalla lehdessä ja kunnan kotisivulla metsästrategiaehdotuksesta. Metsästrategiaehdotus esitetään yleisötilaisuudessa. Metsästrategiaehdotus on kaikkien nähtävillä ja kommentoitavissa noin kuukauden ajan.

 

Lautakuntakäsittelyn, lausuntojen, palautteen ja kommenttien perusteella laaditaan päivitetty metsästrategiaehdotus, joka viedään yhdyskuntatekniikan lautakunnalle päätöskäsittelyyn. Lautaunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväksyy lautakunnan esityksen uudeksi metsästrategiaksi.

 

 

Metsähoitotyöt metsästrategian valmisteluprosessin aikana

 

Metsäsuunnitelman perusteella laaditaan toimenpideohjelma. Ohjelman hyväksymisen jälkeen kilpailutetaan ohjelman toteutus, minkä jälkeen metsänhoitotyöt voidaan suorittaa, edellyttäen, että talvikauden sääolosuhteet ovat suotuisat. Toimenpideohjelmia laaditaan metsästrategian päivitystyön rinnalla.

 

Uuden toimenpideohjelman laatiminen on aloitettu ja se valmistuu keväällä 2021. Lausuntojen ja lautakuntakäsittelyn jälkeen hyväksytyn ohjelman toteuttaminen kilpailutetaan ja hakkuut voivat alkaa aikaisintaan talvella 2021-2022, mikäli sääolosuhteet sen mahdollistavat. Metsästrategian mukaisella enimmäishakkuumäärällä 2 500 m3/v suuri osa myyntituloista menee puun korjuuseen ja metsien hoitoon. Vuodelle 2021 ei ole tulossa metsänmyyntituloja.

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan johtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se käynnistää metsästrategian valmistelun esitetyn mukaisesti 

 

 

Käsittely  Käsittelyn aikana Kim Männikkö teki seuraavan muutosehdotuksen: Metsähoitosuunnitelma tehdään 10 vuoden aikavälillä, ja siinä otetaan kantaa mitä hoitotoimenpiteitä tehdään ja missä. Kunnan metsät ovat olleet hoitamatta hyvin kauan. Strategiassa määritellään puunmyyntitulot nettona esim.30 000-150 000€/ vuosi Kaikki kunnan metsät ennakkoraivataan ennen hakkuun aloittamista hakkuujäte korjataan pois jos tarvetta on (suotava). Hakkuut voidaan teettää esim. Metsäreviirin toimesta tai jonkun muun toimijan toimesta (kunta on metsäreviirin jäsen, ja maksaa jäsenmaksun joka vuosi) -käytetään paikallisia urakoitsijoita jos mahdollista -hakkuut suoritetaan järkeä käyttäen niin minimoidaan hakkuujäljet.
Ehdotusta kannattivat Matti Kaurila, Carl-Johan Kajanti, Jenny Snellman, Pekka Rehn, Kati Kettunen, Anneli Granström.
Puheenjohtaja totesi, että tuli äänestää pohjaehdotuksen ja muutosehdotuksen välillä, koska oli annettu pohjaehdotuksesta poikkeavia ehdotuksia. Puheenjohtaja ehdotti, että äänestetään seuraavasti: pohjaehdotus JAA, Kim Männikön tekemä muutosehdotus EI.
Pohjaesityksen puolesta äänesti kolme (3); Miisa Jeremejew, Pekka Jäppinen ja Sanni Jäppinen.
Kim Männikön muutosehdotusta äänesti kahdeksan (8); Kati Kettunen, Kim Männikkö, Anneli Granström, Carl-Johan Kajanti, Jenny Snellman, Matti Kaurila, Pekka Rehn, Viveca Lahti.
Puheenjohtaja totesi, että Kim Männikön muutosehdotus voitti äänin kahdeksan (8) - kolme (3). Käsittelyä jatkettiin.

Viveca Lahti teki seuraavan evästysehdotuksen: Lasketaanko kaava-alueiden puistot ns lähimetsäksi? Jos lasketaan tulisi metsäohjelmaan lisätä oma luokka kaava-alueiden puistot.
Ehdotusta kannattivat Kati Kettunen ja Pekka Jäppinen.
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Sanni Jäppinen teki seuraavan evästysehdotuksen: Päivitettävän metsästrategiassa lähtökohtia oltava mm -virkistyskokemuksen ja elämyksen tarjoaminen asukkaille lähiluonnossa -luonnon monimuotoisuuden turvaaminen -hiilensidonta ja hiilenvarastointi Valmistelussa on kuultava ja pyydettävä lausunnot metsissä toimivilta yhdistyksiltä kuten ympäristöyhdistykseltä, Porkkalan polulta, partiolaisilta ja asukasyhdistyksiltä, päiväkodeilta ja kouluilta. Metsästrategian pohjatietoina tulee käyttää päivitettyjä ja perusteellisia luontoselvityksiä kaikista eliöryhmistä ja luontotyypeistä. Lisäksi metsästrategian tulee sisältää selvitykset alueiden käytöstä ja hiilitaseesta.
Ehdotusta kannatti Miisa Jeremejew.

Puheenjohtaja totesi, että tuli äänestää pohjaehdotuksen ja evästysehdotuksen välillä, koska oli annettu pohjaehdotuksesta poikkeavia ehdotuksia. Puheenjohtaja ehdotti, että äänestetään seuraavasti: pohjaehdotus JAA, Sanni Jäppisen tekemä evästysehdotus EI.
Pohjaesityksen puolesta äänesti seitsemän (7); Anneli Granström, Matti Kaurila, Carl-Johan Kajanti, Jenny Snellman, Viveca Lahti, Kati Kettunen ja Kim Männikkö.
Sanni Jäppisen evästysehdotusta äänesti neljä (4); Pekka Rehn, Pekka Jäppinen, Sanni Jäppinen, Miisa Jeremejew.
Puheenjohtaja totesi, että pohjaehdotus voitti äänin seitsemän (7) - neljä (4). Käsittelyä jatkettiin.

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle,

1
että se käynnistää metsästrategian valmistelun

2
että se evästää jatkovalmistelua seuraavasti; metsähoitosuunnitelma tehdään 10 vuoden aikavälillä, ja siinä otetaan kantaa mitä hoitotoimenpiteitä tehdään ja missä. Kunnan metsät ovat olleet hoitamatta hyvin kauan. Strategiassa määritellään puunmyyntitulot nettona esim.30 000-150 000€/ vuosi Kaikki kunnan metsät ennakkoraivataan ennen hakkuun aloittamista hakkuujäte korjataan pois jos tarvetta on (suotava). Hakkuut voidaan teettää esim. Metsäreviirin toimesta tai jonkun muun toimijan toimesta (kunta on metsäreviirin jäsen, ja maksaa jäsenmaksun joka vuosi) -käytetään paikallisia urakoitsijoita jos mahdollista -hakkuut suoritetaan järkeä käyttäen niin minimoidaan hakkuujäljet

3
että se evästää jatkovalmistelua seuraavasti; Lasketaanko kaava-alueiden puistot ns lähimetsäksi? Jos lasketaan tulisi metsäohjelmaan lisätä oma luokka kaava-alueiden puistot.


Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi poistui kokouksesta § 112 käsittelyn aikana klo 20.00.   

 

 

 

Kunnanhallitus 02.11.2020 § 377 

 

 

Valmistelija kunnanpuutarhuri Harry Eklund, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1
käynnistää metsästrategian valmistelun

2
että valmistelussa huomiodaan yhdyskuntatekniikan lautakunnan antamat evästykset.

 

 

Käsittely Ylva Wahlström esitteli asian. Käsittelyn aikana Anna Aintila teki Reetta Hyvärisen, Saara Huhmarniemen  ja Piia Aallonharjan kannattamana seuraavan lisäysesityksen evästykseksi: " Käytetään ensisijaisesti metsien jatkuvan kasvatuksen menetelmää." Aintilan lisäysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Keskustelu jatkui. Käsittelyn aikana Hans Hedberg Ulf Kjerinin ja Ari Harisen kannattamana teki seuraavan vastaesityksen: "Metsäreviiri valmistelee kunnan metsästrategiaa".

 

 Käytiin keskustekua Metsäreviirin roolista kunnan metsästrategiassa. Puheenjohtaja esitti asian jättämistä pöydälle virkamiesten lisäselvityksen hankkimiseksi Metsäreviirin toiminnasta. Pöydällejättämisesitystä sekä kannatettiin että vastustettiin.

 

 Puheenjohtaja totesi että asiasta on äänetettävä: "Jaa" on pohjaesitys ja "ei" on esitys asian jättämisestä pöydälle lisäselvitystä varten.  Annettiin 4 jaa -ääntä: Piia Aallonharja, Anna Aintila, Reetta Hyvärinen ja Saara Huhmarniemi. Annettiin 9  ei-ääntä: Timo Haapaniemi, Ari Harinen, Ulf Kjerin, Hans Hedberg, Matti Kaurila, Kati Kettunen, Pirkko Lehtinen, Antti Salonen ja Noora Piili.

 

 Puheenjohtaja totesi päätöksenä, että asia jää pöydälle seuraavaan kokoukseen lisäselvityksen hankkimiseksi.

 

 Tämän pykälän lopussa klo 18.05 Reetta Hyvärinen poistui kokouksesta ja hänen tilalleen tuli Jaakko Kallio.

 

 

 

Päätös Kohta 1: Päätösehdotuksen mukaisesti yksimielisesti

Kohta 2: Päätösehdotuksen mukaisesti. Päätettiin yksimielisesti, että päätösehdotukseen tulee lisätä: " Käytetään ensisijaisesti metsien jatkuvan kasvatuksen menetelmää"

Metsäreviirin osalta asia jätettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen lisäselvityksen hankkimiseksi.

 

Tiedoksi

 

 

Kunnanhallitus 09.11.2020 § 394 

 

 

 

Valmistelija kunnanlakimies Hannu Sorvari, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä lisäselvityksen tiedoksi.

 

 

Käsittely

 Käytiin keskustelu. käsittelyn aikana Ulf Kjerin Anna Aintilan, Hans Hedbergin, Antti Salosen, Matti Kaurilan, Ari Harisen, Antti Kilapan ja Timo Haapaniemen kannattamana esitti seuraavan evästysehdotuksen: "Ehdotan että työryhmän laatima metsästrategiaesitys esitellään kuntatekniikan lautakunnalle ja kunnanhallitukselle jonka jälkeen työryhmä arvioi saadun palautuksen perusteella strategian sisältöä. Tämän jälkeen metsästrategia viedään kuultavaksi kuntalaisille ja lähetetään lausuntokierokselle."

 

 Puheenjohtaja totesi ehdotuksen tulleen kannatetuksi yksimielisesti ja se hyväksyttiin.

 

 Tämän pykälän aikana klo 20.53 Jaakko Kallio poistui kokouksesta ja Reetta Hyvärinen saapui kokoukseen

 

 

Päätös Kunnanhallitus   päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaan lisättynä seuraavalla evästyksellä: "Työryhmän laatima metsästrategiaesitys esitellään kuntatekniikan lautakunnalle ja kunnanhallitukselle jonka jälkeen työryhmä arvioi saadun palautuksen perusteella strategian sisältöä. Tämän jälkeen metsästrategia viedään kuultavaksi kuntalaisille ja lähetetään lausuntokierokselle".

 

Tiedoksi