Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 445



 

 

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 445  

1356/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi esitti kunnanhallituksen kokouksessa seuraavan ylimääräisen asian ottamisesta käsittelyyn:

 

Uuden kunnanjohtajan hakua ja siihen liittyvää prosessia valmistelevan tilapäisen toimikunnan perustaminen.

 


Ehdotusta kannattivat Piia Aallonharja, Antti Kilappa, Kim Åström, Anna Sahiluoma, Ari Harinen ja Anneli Granström.

 

 

 

  

Kunnanhallituksen puheenjohtaja:

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1.
ottaa asian ylimääräisenä kiireellisenä asiana käsiteltäväksi

2.
valita toimikuntaan asemansa perusteella kunnanvaltuuston puheenjohtajiston, kunnanhallituksen puheenjohtajiston sekä kolme muuta ryhmiensä edustajaa, (SDP, Pro Kirkkonummi ja kokoomus)

3.
että toimikunnan puheenjohtajana toimii kh pj Timo Haapaniemi ja varapuheenjohtajana Piia Aallonharja

4.
todeta, että hallintojohtaja toimii toimikunnan sihteerinä ja valmistelijana

5.
valtuuttaa toimikunnan valitsemaan prosessin tarvitsemat konsultit tms. avustavat tahot

6.
todeta, että toimikunta tuo kunnanhallitukselle säännöllisesti tiedoksi, keskusteltavaksi ja tarvittaessa päätettäväksi hakuprosessin aikaisia asioita

7.
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Käsittely

Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi että jäsen Saara Huhmarniemi oli jättänyt seuraavan muutosehdotuksen:

Esitämme, että Vihreiltä lisätään ryhmään 2. jäsen.

 

Muutosehdotusta kannatti Markus Myllyniemi.

 

 

Ehdotusta ei hyväksytty yksimielisesti, joten puheenjohtaja ilmoitti että asiasta on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta äänestetään niin, että ne jotka kannattavat puheenjohtajan ehdotusta äänestävät JAA, ja ne jotka kannattavat Saara Huhmarniemen muutosehdotusta äänestävät EI.

 

Äänestysjärjestys hyväksyttiin.

 

Äänestyksessä annettiin 7 JAA ääntä, 3 EI ääntä ja 3 tyhjää ääntä.

 

JAA äänestivät: Harinen Ari, Kilappa Antti, Haapaniemi Timo, Åström Kim, Sahiluoma Anna, Aallonharja Piia ja Granström Anneli

 

EI äänestivät: Huhmarniemi Saara, Myllyniemi Markus ja Aintila Anna

 

Tyhjää äänestivät: Frantsi-Lankia Marjut, Björk Tony ja Kajanti Carl-Johan.

 

 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

1.
ottaa asian ylimääräisenä kiireellisenä asiana käsiteltäväksi

2.
valita toimikuntaan asemansa perusteella kunnanvaltuuston puheenjohtajiston, kunnanhallituksen puheenjohtajiston sekä kolme muuta ryhmiensä edustajaa, (SDP, Pro Kirkkonummi ja kokoomus)

3.
että toimikunnan puheenjohtajana toimii kh pj Timo Haapaniemi ja varapuheenjohtajana Piia Aallonharja

4.
todeta, että hallintojohtaja toimii toimikunnan sihteerinä ja valmistelijana

5.
valtuuttaa toimikunnan valitsemaan prosessin tarvitsemat konsultit tms. avustavat tahot

6.
todeta, että toimikunta tuo kunnanhallitukselle säännöllisesti tiedoksi, keskusteltavaksi ja tarvittaessa päätettäväksi hakuprosessin aikaisia asioita

7.
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.


Jäsenet Saara Huhmarniemi ja Markus Myllyniemi jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.