Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 80


 

 

Osavuosikatsaus heinäkuu 2022

 

Kunnanhallitus 17.10.2022 § 342 

 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Esa Lindell, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Talousarvion toteutumista seurataan raportoinnilla, joka toteutetaan kuntatasolla, palvelualuetasolla ja tehtävätasolla. Raportoinnissa seurataan taloudellisen tuloksen, toiminnallisten tavoitteiden ja tunnuslukujen toteutumista.

 

Kuntatason raportoinnista vastaa kunnanhallitus, joka lautakuntien ja johtokunnan raporttien perusteella laatii osavuosikatsauksen kunnanvaltuustolle, vuoden 2022 osalta tilanteesta 31.7. sekä tilinpäätökseen kuuluvan toimintakertomuksen. Kunnanhallitus päättää, miten kunnan toimielimet raportoivat sille.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1
hyväksyä osavuosikatsauksen yleishallinon osuuden

2
merkitä tiedoksi muiden toimielinten taloudellisen tuloksen ja toiminnallisten tavoitteiden ja tunnuslukujen toteutumisen 31.7.2022

3
antaa osavuosikatsauksen edelleen valtuustolle tiedoksi

4
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely

 Talousjohtaja Esa Lindell vastasi kunnanhallituksen esittämiin kysymyksiin.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi kunnanvaltuustolle

 

 

 

Kunnanvaltuusto 24.10.2022 § 80  

377/02.02.02/2022  

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa osavuosikatsauksen kunnanvaltuustolle tiedoksi

 

 

Käsittely

 Talousjohtaja Esa Lindell esitteli asiaa kokouksessa.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.