Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 88



 

 

Vireillä olevat valtuustoaloitteet

 

Kunnanhallitus 26.09.2022 § 311 

 

 

 

Valmistelija johdon assistentti Gunnel Ekström, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

Hallintosäännön 152 §:n mukaisesti kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun ja lokakuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee liitteenä olevan luettelon vireillä olevista valtuustoaloitteista tiedokseen.

 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi kunnanvaltuustolle

 

 

 

Kunnanvaltuusto 24.10.2022 § 88  

1308/00.01.02/2019  

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee liitteenä olevan luettelon vireillä olevista valtuustoaloitteista tiedokseen.

 

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.