Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 118



 

 

Kunnallistekniikkapalveluiden perimät maksut 1.11.2022 alkaen

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.10.2022 § 118  

1260/02.05.00/2021  

 

 

Valmistelija kunnossapitopäällikkö Annika Selart, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 18 § lautakunnan yleisien tehtävien ja toimivallan mukaisesti lautakunnan yleisenä tehtävänä on johtaa ja kehittää alaistaan palvelualuetta ja vastata palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunnan toimivaltaan kuuluu päättää lautakunnan alaisen toiminnan maksujen yksityiskohtaisista perusteista.

 

Yleisten alueiden käyttöluvat haetaan lupapiste.fi - järjestelmän kautta. Sijoituslupaa tarvitaan, kun kunnan maalle ollaan sijoittamassa johtoja ja/tai rakenteita, joko pysyvästi tai väliaikaisesti. Katulupaa tarvitaan, mikäli yleisillä alueilla halutaan kaivaa tai suorittaa muita liikennejärjestelyihin vaikuttavaa toimintaa. Kunta vuokraa tori-, katu- ja puistoalueita myyntialueiksi ja tapahtumien järjestäjille.

 

Katu- ja kaivantolupahinnastoon on lisätty aluevuokran, opasteiden ja mainospaikkojen taksat. Hinnastossa on maininta, että kaivutöiden hinnat voidaan korottaa 100 % uusilla valmistuneilla alueilla kolmen vuoden ajan.

 

Muilta osin kunnallistekniikkapalveluiden perimät maksut ovat säilyneet ennallaan.

 

Liite:

Kunnallistekniikkapalveluiden perimät maksut 1.11.2022 alkaen

 

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

1
hyväksyä liitteenä olevat kunnallistekniikkapalveluiden taksat ja maksut. Maksut ovat voimassa toistaiseksi 1.11.2022 alkaen.

2
tarkastaa pöytäkirja tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Käsittely Käsittelyn aikana tehtiin seuraavat esitykset:

 

 Teemu Kelkan evästysehdotus:

Aluevuokrasopimuksiin on muistettava laittaa tiukat, sanktion uhalla olevat ehdot, alueen ennallistamisesta käytön päättymisen jälkeen.

 

Sanni Jäppinen, Ronja Karkinen ja Alesander Polkko kannattivat Kelkan evästysehdotusta.

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunta hyväksyi Kelkan evästysehdotuksen yksimielisesti ja puheenjohtaja totesi, että evästys lisätään päätökseen.

 

Teemu Kelkan vastaesitys:

Lisätään taulukon alle Toiseksi kohdaksi Kunnossapitopäällikkö voi harkinnan mukaan päättää jättää perimättä maksun opasteista (kohta 12) mikäli opasteet on tarkoitettu kuntalaisten yleiseen tiedottamiseen.

 

Jenny Snellman, Kim Liljequist, Antti Salonen, Sanni Jäppinen ja Pekka Jäppinen kannattivat Kelkan vastaesitystä.

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunta hyväksyi Kelkan vastaesityksen yksimielisesti.

 

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti

1
hyväksyä kokouksessa muutetun liitteen mukaiset kunnallistekniikkapalveluiden taksat ja maksut. Maksut ovat voimassa toistaiseksi 1.11.2022 alkaen

2
tarkastaa pöytäkirja tämän pykälän osalta kokouksessa

3
antaa seuraavan evästyksen "Aluevuokrasopimuksiin on muistettava laittaa tiukat, sanktion uhalla olevat ehdot, alueen ennallistamisesta käytön päättymisen jälkeen".

 

Tiedoksi