Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 311


11 Vireillä olevat valtuustoaloitteet, kh 26.9.2022

 

 

Vireillä olevat valtuustoaloitteet, kv

 

Kunnanhallitus 26.09.2022 § 311  

1308/00.01.02/2019  

 

 

Valmistelija johdon assistentti Gunnel Ekström, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

 

Hallintosäännön 152 §:n mukaisesti kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun ja lokakuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee liitteenä olevan luettelon vireillä olevista valtuustoaloitteista tiedokseen.

 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi kunnanvaltuustolle