Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 29.09.2022/Pykälä 112


 

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunnan kokoukset vuonna 2023  ja siihen liittyvät määräykset

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 29.09.2022 § 112  

715/00.00.01/2021  

 

 

Valmistelija hallintosihteeri Monica Smeds, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Kunnan hallintosäännön 21 luvun pykälissä 148 - 172 säädetään kokousmenettelystä. Hallintosäännön 152 §:n mukaan kunnan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja päättämässä paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Hallintosäännön 157 §:n mukaan toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Poikkeustapauksessa puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle. Varajäsenen voi kutsua myös yksittäisen asian käsittelyyn.

 

Hallintosäännön 158 §:n mukaan kunnan eri toimielinten kokouksissa on jäsenten ja esittelijän lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus kunnanjohtajalla ja kunnanhallituksen puheenjohtajalla. Kunnanhallitus nimeää varsinaisten jäsentensä keskuudesta edustajat lautakuntiin. Yhdyskuntatekniikan lautakunnan kokouksessa nuorisovaltuuston edustajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus. Nuorisovaltuuston edustajalla ei ole läsnäolo-oikeutta silloin, kun käsiteltäviin asiakirjoihin liittyy salassapidettäviä tietoja. Muiden henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin, toimielimen puheenjohtaja tai toimielimen esittelijä.

 

Hallintosäännön 153-154 § mukaan kokouskutsu tai tieto siitä, milloin ja mistä kutsu on sähköisesti noudettavissa lähetetään kunnan antamaan viralliseen sähköpostiosoitteeseen. Kutsu lähetetään jäsenten lisäksi niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus yhdyskuntatekniikan lautakunnan kokouksessa.

 

Kutsun vastaanottajat ovat velvollisia pitämään vastaanottavan sähköpostin toimintakuntoisena sekä varmistamaan pääsyn kokousjärjestelmään ennen kokousta.

 

Yhdyskuntatekniikan lautakunnan esityslistat liitteineen julkaistaan kunnan internetsivuilla hallintosäännön 155 § mukaisesti.

 

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan johtaja Kauppinen Anna-Kaisa

 

Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

1
kokoontua vuonna 2023 torstaisin klo 17.00 seuraavasti:
26.1.2023
16.2.2023
30.3.2023
27.4.2023
25.5.2023
15.6.2023
31.8.2023
7.9.2023
28.9.2023
26.10.2023
23.11.2023
14.12.2023

Ylimääräisistä kokouksista päätetään erikseen. Kokoukset järjestetään Kirkkonummen kunnan kunnantalon kokoushuoneissa tai etänä sähköisinä kokouksina. Sellaiset kokoukset joissa käsitellään suurempia kaava-asioita pidetään läsnäkokouksina, koska vuorovaikutus ja tiedonvälitys ovat live-kokouksissa etäkokouksia parempia

2
kokouskutsu lähetetään sähköisesti jäsenille vähintään neljä päivää ennen kokousta

3
että lautakunnan pöytäkirjat tarkastaa sähköisesti kaksi lautakunnan valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa viimeistään kokousta seuraavana tiistaina. Jos tiistai ei ole työpäivä, pöytäkirja tarkistetaan seuraavana työpäivänä

4
että lautakunnan pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla tarkistuspäivää seuraavana työpäivänä

5
että viranhaltijoista ovat kokouksissa läsnä yhdyskuntatekniikan johtaja esittelijänä, yhdyskuntatekniikan johtajan määräämä pöytäkirjanpitäjä sekä yhdyskuntatekniikan johtajan määräämät muut viranhaltijat asiantuntijoina. Esittelijän ollessa estynyt tai esteellinen, hänen sijaisenaan toimii yhdyskuntatekniikan johtajan sijainen.

6
edellä mainittuja menettelyjä noudatetaan toistaiseksi.

 

 

Käsittely

 

 

Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi Kielenkääntäjät, valmistelijat, kokouskalenteri