Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kirkkonummen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 67


 

 

Eron myöntäminen varavaltuutetun tehtävästä (H-MK)

 

Kunnanhallitus 22.08.2022 § 262 

 

 

 

Valmistelija johdon assistentti Gunnel Ekström, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Hilkka-Maija Katajisto on pyytänyt eroa kunnanvaltuuston varajäsenyydestä paikkakunnalta muuton vuoksi.

 

Kuntalain 10 luvun 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1
ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto 

1.1
myöntää eron Hilkka-Maija Katajistolle varavaltuutetun tehtävästä 

1.2
merkitsee tiedokseen, että keskusvaalilautakunta arvioi tarpeen määrätä uuden varavaltuutetun

2
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi

 

Kunnanvaltuusto 05.09.2022 § 67  

689/00.00.01/2021  

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto 

1
myöntää eron Hilkka-Maija Katajistolle varavaltuutetun tehtävästä 

2
merkitsee tiedokseen, että keskusvaalilautakunta arvioi tarpeen määrätä uuden varavaltuutetun

3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiedoksi asianosaisille, keskusvaalilautakunnalle