RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 205
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etevan kuntayhtymän yhtymäkokous 17.6.2022
Kunnanhallitus 06.06.2022 § 205
75/00.04.02/2022
Valmistelija johdon assistentti Gunnel Ekström, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Eteva kuntayhtymän yhtymähallitus päätti 28.4.2022 järjestetyssä kokouksessa kutsua yhtymäkokouksen koolle perjantaina 17.6.2022 klo 12-15.
Kokous pidetään osittain sähköisenä kokouksena, joten kokoukseen voi osallistua sähköisesti etäyhteyden avulla (Teams-sovelluksella) tai tulemalla paikan päälle hotelli Sveitsiin (osoite: Härkävehmaankatu 4, 05900 Hyvinkää).
Kuntalain 60 §:n mukaan jäsenkunnan kunnanhallitus valitsee yhtymäkokousedustajan kuhunkin yhtymäkokoukseen erikseen. Kuntalain mukaan yhtymäkokousedustajan toimikausi on yhden yhtymäkokouksen mittainen.
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita Eteva Kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 16.12.2021 Jenny Mäkisen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1
valita kunnan edustaja Etevan yhtymäkokoukseen 17.6.2022
2
mahdollisen evästyksen antamisesta kunnan edustajalle yhtymäkokousta varten
3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Käsittely
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti
1
valita Jenny Mäkinen kunnan edustajaksi Etevan yhtymäkokoukseen 17.6.2022
2
olla antamatta evästystä kunnan edustajalle yhtymäkokousta varten
3
tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Tiedoksi Etevan kuntayhtymä, valitulle edustajalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |