RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 163
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oy Apotti Ab yhtiökokous 30.5.2022
Kunnanhallitus 09.05.2022 § 163
513/00.04.01/2022
Valmistelija johdon assistentti Gunnel Ekström, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Oy Apotti Ab:n yhtiökokous pidetään 30.5.2022 klo 13.30, kokous järjestetään teams -kokouksena tai läsnäolokokouksena osallistujan valinnan mukaan.
Kunnanhallitus nimesi talousjohtaja Esa Lindellin kunnan edustajaksi Oy Apotti Ab:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen 20.9.2021.
Esittelijä Kunnanjohtaja Aarnio Tarmo
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1
nimetä kunnan edustajan Oy Apotti Ab:n yhtiökokoukseen 30.5.2022
2
mahdollisen evästyksen antamisesta kunnan edustajalle.
Käsittely
Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi että keskustelun aikana Piia Aallonharja on tehnyt seuraavan evästysehdotuksen:
Kokouksen muut asiat kohdassa tulisi nostaa keskusteluun to 5.5.2022 klo 9:20 tapahtunut koko Apotti-järjestelmän kaatuminen. Ongelman korjaaminen vei tunnin. Mitkä olivat syyt, että näin tapahtui, kuinka jatkossa vastaava tilanne tullaan estämään ja aiheutuiko järjestelmän kaatumisesta seuraamuksia esim. potilasvahinkoja tms.
Evästysehdotusta kannattivat Anneli Granström ja Timo Haapaniemi.
Puheenjohtajan tiedustellessa evästysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti
1
nimetä talousjohtajan Esa Lindellin kunnan edustajan Oy Apotti Ab:n yhtiökokoukseen 30.5.2022
2
antaa kunnan edustajalle seuraavan evästyksen:
Kokouksen muut asiat kohdassa tulisi nostaa keskusteluun to 5.5.2022 klo 9:20 tapahtunut koko Apotti-järjestelmän kaatuminen. Ongelman korjaaminen vei tunnin. Mitkä olivat syyt, että näin tapahtui, kuinka jatkossa vastaava tilanne tullaan estämään ja aiheutuiko järjestelmän kaatumisesta seuraamuksia esim. potilasvahinkoja tms.
Tiedoksi Oy Apotti Ab, nimetylle edustajalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |