RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 19.05.2022/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus kunnossapitopäällikön päätöksestä 28/2022
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 19.05.2022 § 56
394/03.06.02/2022
Valmistelija vt. kunnossapitopäällikkö Annika Selart etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Kirkkonummen kuntaan on saapunut 22.3.2022 korvausvaatimus koskien auton renkaan rikkoutumista Sundsbergintiellä. Vahinko on tapahtunut 17.2.2022 noin klo 18.20 Sundsbergintiellä.
Selostus vahingosta tai sen syystä
Rengasvaurio on tapahtunut 17.2.2022 klo 18.20 Sundsberginrtiellä kuoppaan ajettaessa.
Hakija on lähettänyt 1.4.2022 kuvia vahingon aiheuttaneista kuopista, renkaan vahingosta, kuitista ja tarkasta vahingon tapahtumapaikasta. Hakija on kertonut viestissä, että auton renkaat olivat vain noin vuoden vanhat. Korjaamolla ei ollut samanlaisia renkaita kuin autossa oli, joten molemmat eturenkaat jouduttiin vaihtamaan.
Asian aiempi käsittely
Vt. kunnossapitopäällikkö on tehnyt 7.4.2022 viranhaltijapäätöksen 28/2022, jonka mukaan vahingonkorvausvaatimus on hylätty perusteella, että Sundsbergintiellä on 14.2.2022 pystytetty varoitusmerkit ja nopeusrajoitus on alennettu. Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Viranhaltijapäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus 16.4.2022.
Sovellettavat ehdot ja lait
Vahingonkorvauslain 2 luvun 1.1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.
Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.
Tieliikennelain 3.1§ :n mukaan tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.
Päätös ja perustelut
Vahingonkorvausvelvollisuuden syntyminen edellyttää tuottamusta eli jotakin vahingon aiheuttajan moitittavaa menettelyä, kuten huolimattomuutta tai laiminlyöntiä, sekä syy-yhteyttä tämän tuottamuksen ja aiheutuneen vahingon välillä. Kunnossapitovelvollisella on näyttötaakka siitä, että mm. kadun rakenteellisesta turvallisuudesta on olosuhteet huomioon ottaen asianmukaisesti huolehdittu. Sundsbergintien kuopista oli ilmoitettu kunnossapidolle 13.2.2022. Ilmoitus tarkistettiin 14.2.2022. Tarkistuksen jälkeen Sundsbergintielle asennettiin (14.2.2022) varoitus päällystevaurioista ja nopeus pudotettiin 60 km/tunnista 40 km/tuntiin. Vahinko on tapahtunut 17.2.2022. Varoitusmerkit ovat olleet asianmukaisesti sijoitettuna ja huolellisen tienkäyttäjän havaittavissa. Kyseistä tieosuutta on kunnossapidon sähköisen seurantajärjestelmän perusteella huollettu säännöllisesti.
Oikaisuvaatimuksen tekijä viittaa siihen, että eräälle henkilölle on maksettu korvausta Sundsbergintiellä tapahtuneesta rengasvauriosta. Korvaukset myönnettiin tilanteessa kun kunnallistekniikan kunnossapitopalveluilla ei ollut tietoja kyseisen tien huonokuntoisesta päällysteestä ja tarvittavia huoltotoimenpiteitä ei ollut suoritettu.
Yllä mainituin perustella katsotaan, ettei kunnossapidossa ole tapahtunut laiminlyöntiä. Kirkkonummen kunta ei ole velvollinen korvaamaan aiheutunutta vahinkoa, sillä mitään huolimattomuutta tai laiminlyöntiä tien kunnossapidosta ei ole todettu.
Esittelijä Yhdyskuntatekniikan palvelualueen johtaja Kauppinen Anna-Kaisa
Päätösehdotus Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää hylätä korvausvaatimuksen.
Käsittely
Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi hakija
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |