RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 300
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Kartta myytävästä tontista (pdf 1.58 mb) |
Tinanpuiston asemakaavan korttelin 2063 tontin 1 myynti Asunto Oy Kirkkonummen Pyssysepänkaari 11:lle
Kunnanhallitus 26.10.2026 § 300
754/10.00.02/2026
Valmistelija kunnangeodeetti Otso Kärkkäinen
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi
Kunnanhallitus
1
päättää, että Kirkkonummen kunta myy liitteenä olevan kauppakirjan ehdoin kiinteistön 257-460-2-118, joka on Tinanpuiston asemakaavan korttelin 2063 tontti 1, Asunto Oy Pyssysepänkaari 11:lle, y-tunnus 3202371-7, kauppahintaan 373 800 euroa. Kauppakirja on allekirjoitettava neljän kuukauden kuluessa myyntipäätöksen lainvoimaisuudesta.
2
oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään kauppakirjaan vähäisiä tarkistuksia ja valtuuttaa kunnanjohtajan tai hänen sijaisensa allekirjoittamaan kauppakirjan.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi Asunto Oy Pyssysepänkaari 11
Selostus
Maanvuokrasopimus
Kunta on vuokrannut 2.12.2020 allekirjoitetulla maanvuokrasopimuksella kiinteistön 257-460-2-118 vapaarahoitteiseen, yhtiömuotoiseen omistusasuntotuotantoon. Kiinteistö on Tinanpuiston asemakaavassa korttelin 2063 tontti 1. Tontin pinta-ala on 3508 m2 ja rakennusoikeus 1050 k-m2. Asuinrakennukset (6 kpl) ovat valmistuneet vuonna 2022.
Maanvuokrasopimusehdon mukaan vuokralaisella on oikeus ostaa tontti vuokra-aikana vuokranantajan erikseen päättämällä myyntihinnalla perustuen ostohetkellä vallitsevaan tontin käypään hintatasoon.
Neuvotellut kauppaehdot
Kunnanhallitus on hyväksynyt Tinanpuiston asemakaava-alueen asuinpientalotonttien myynti- ja vuokrausperusteet ja luovutushinnat 28.10.2019 (§ 359).
Tonttipalvelut on neuvotellut kauppaehdot vuokraoikeuden haltijan kanssa (Asunto Oy Kirkkonummen Pyssysepänkaari 11). Neuvoteltu myyntihinta perustuu em. kunnanhallituksen päätökseen. Tinanpuiston kaava-alueen asuinpientalotonttien (AP) hintatasossa ei ole tapahtunut vuoden 2019 jälkeen sellaista muutosta, joka edellyttäisi hintatason uudelleen tarkastelua. Naapuritontilla osoitteessa Pyssysepänkaari 7 kunta on vastaavasti myynyt tontin taloyhtiölle marraskuussa 2021 perustuen em. kunnanhallituksen päätöksen mukaiseen hintaan.
Esityslistan liite:
- Kauppakirjaluonnos
Esityslistan oheismateriaali:
- Kartta myytävästä tontista