Dynasty tietopalvelu
Kirkkonummen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 298


Kokousasian teksti

 

 

Määrärahan siirto vapaa-ajan palveluista elinkeinopalveluihin (kv)

Kunnanhallitus 26.10.2026 § 298  

379/02.02.00/2025 

 

 

Valmistelija vs. talousjohtaja Sirpa Roos

 etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)

 

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi

 

 Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2026 talousarvioon tehdään seuraavat määrärahamuutokset:

1
vapaa-ajan palvelujen määrärahaa vähennetään 10 000 eurolla kesäjuhlan järjestämiseen varatun määrärahan osalta; ja

2
elinkeinopalvelujen määrärahaa lisätään vastaavasti 10 000 eurolla kesäjuhlan järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi.

Muutoksella ei ole vaikutusta kunnan vuoden 2026 talousarvion kokonaismäärärahoihin.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Selostus Vuoden 2026 talousarviosta käydyissä talousarvioneuvotteluissa lokakuussa 2025 vapaa-ajan palveluille osoitettiin 10 000 euron lisämääräraha kesäjuhlan järjestämistä varten.

 

 Kesäjuhlan järjestämisvastuu siirtyi myöhemmin elinkeinopalveluille. Elinkeinopalvelut vastasivat tapahtuman toteuttamisesta ja hankkivat tapahtuman järjestämiseen liittyviä palveluja yrittäjiltä. Kesäjuhla järjestettiin kuntakeskuksessa 6.6.2026.

 

 Koska tapahtuman toteuttamisesta aiheutuneet kustannukset kohdistuvat elinkeinopalveluille, mutta niitä varten varattu määräraha sisältyy vapaa-ajan palvelujen talousarvioon, määräraha esitetään siirrettäväksi vapaa-ajan palveluilta elinkeinopalveluille. Näin määräraha ja tapahtuman toteuttamisesta aiheutuneet kustannukset kohdistuvat samalle toiminnolle. Koska määrärahan siirtäminen vapaa-ajan palveluilta elinkeinopalveluille edellyttää talousarvion muuttamista, muutoksesta päättää hallintosäännön 91 §:n mukaisesti kunnanvaltuusto.

  

 Muutos on kunnan talousarvion kokonaisuuden kannalta kustannusneutraali.