RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 262
Kunnanvaltuuston 7.9.2026 tekemien päätösten laillisuus ja täytäntöönpano
Kunnanhallitus 28.09.2026 § 262
Valmistelija: hallinnon asiantuntija Gunnel Ekström, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Esittelijä
Kunnanjohtaja Virpi Sailas, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kuntalain 96 §:n tarkoittamassa mielessä, että
kunnanvaltuuston 7.9.2026 tekemät päätökset ovat syntyneet oikein eivätkä ole muutenkaan lain eivätkä asetuksen vastaisia, joten ne voidaan esteettä panna täytäntöön.
Lisäksi kunnanhallitus tekee erilliset täytäntöönpanopäätökset seuraavasti:
58 § Vastine vuoden 2025 arviointikertomukseen
Päätös toimitettu toimialoille
59 § Vastaus valtuustoaloitteeseen 3/2024: Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatuksen henkilöstön pito- ja vetovoiman vahvistamiseksi
Päätös toimitettu sivistystoimelle ja vs. henkilöstöjohtajalle
60 § Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/2025: Aloite maksuttomien
kuukautisvälineiden tarjoamisesta nuorille ja vähävaraisille
Kirkkonummella
Päätös toimitettu sivistystoimelle ja strategiayksikölle
§ 61 Eron myöntäminen valtuutetulle ja varavaltuutetun kutsuminen
(HT)
Päätös toimitettu asianosaisille ja keskusvaalilautakunnalle
§ 62 Eron myöntäminen varavaltuutetun tehtävästä (B.S)
Päätös toimitettu asianosaisille ja keskusvaalilautakunnalle
§ 63 Eron myöntäminen varavaltuutetun tehtävästä (A-B.R)
Päätös toimitettu asianosaisille ja keskusvaalilautakunnalle
§ 64 Eron myöntäminen kunnanhallituksen varajäsenyydestä (HT) ja
uuden varajäsenen valinta
Päätös toimitettu asianosaisille
§ 65 Eron myöntäminen suomenkielisen kasvatus- ja
koulutuslautakunnan jäsenyydestä ja varapuheenjohtajan tehtävästä
(B.S) sekä uuden jäsenen ja varapuheenjohtajan valinta
Päätös toimitettu asianosaisille ja sivistystoimelle
§ 66 Eron myöntäminen toimitilapalvelujen lautakunnan
jäsenyydestä ja uuden jäsenen valitseminen (HT)
Päätös toimitettu asianosaisille ja kuntakehityksen toimialalle
§ 67 Eron myöntäminen henkilöstöjaoston jäsenen tehtävästä
(A-B.R.) ja uuden jäsenen nimeäminen
Päätös toimitettu asianosaisille
§ 68 Eron myöntäminen kiinteistötoimitusten uskotun miehen
tehtävästä (A-B.R) ja uuden uskotun miehen valinta
Päätös toimitettu asianosaisille ja maanmittauslaitokselle
§ 69 Valtuustoaloite 11/2026: Kohtuuhintaisten toimitilojen
turvaaminen yksin- ja mikroyrittäjille
Aloite toimitettu kuntakehityksen toimialalle valmisteltavaksi
§ 70 Valtuustoaloite 12/2026: Aloite oppilaiden ja henkilöstön
tunnistettavuuden varmistamiseksi sekä kasvojen peittämisen
rajoittamiseksi Kirkkonummen kunnan oppilaitoksissa ja
varhaiskasvatuksessa
Aloite toimitettu sivistystoimelle ja hr-yksikölle valmisteltavaksi
§ 71 Valtuustoaloite 13/2026: Kaksikielisyysohjelman laatiminen
Kirkkonummen kunnalle
Aloite toimitettu strategiayksikölle valmisteltavaksi
§ 72 Valtuustoaloite 14/2026: Veikkolan vanhan kirjastokiinteistön
saaminen yhdistysten kokoontumistilaksi ja yhteisölliseksi
kylätaloksi
Aloite toimitettu kuntakehityksen toimialalle valmisteltavaksi
§ 73 Valtuustoaloite 15/2026: Turvallisten kulkureittien parantaminen
Veikkolan Vuorenmäen koululle
Aloite toimitettu kuntakehityksen toimialalle valmisteltavaksi
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.