RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Esityslista 19.10.2026/Asianro 92
Vireillä olevat valtuustoaloitteet
Kunnanvaltuusto 19.10.2026
788/00.01.02/2025
Päätösehdotus
Kunnanvaltuusto päättää merkitä liitteenä olevan luettelon vireillä olevista valtuustoaloitteista tiedokseen.
Käsittely <Aloita käsittelyn kuvaus tästä>
Päätös
Päätöshistoria
Kunnanhallitus 05.10.2026 § 286
Valmistelija hallinnon asiantuntija Gunnel Ekström
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi
Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee liitteenä olevan luettelon vireillä olevista valtuustoaloitteista tiedokseen.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Selostus Hallintosäännön 147 §:n mukaisesti kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun ja lokakuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.