RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.06.2026/Pykälä 191
Kirkkonummen kunnan lausunto Länsi-Uudenmaan pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2027–2030 luonnoksesta
Kunnanhallitus 22.06.2026 § 191
436/00.04.02/2026
Valmistelija johtava valmius- ja turvallisuusasiantuntija Heikki Saarnio
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi
Kunnanhallitus päättää antaa selostusosan mukaisen lausunnon Länsi-Uudenmaan pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2027–2030 luonnoksesta.
Käsittely Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että keskustelun aikana jäsen Urho Blom on jättänyt seuraavan lisäysehdotuksen:
Lisätään lausuntoon uusi kappale 3. kuulumaan seuraavasti: Kirkkonummi pitää erityisen tärkeänä sopimuspalokuntien toiminnan turvaamista tulevissa päätöksissä. Kirkkonummi kantaa huolta siitä, että toimintavalmius ei ole kehittynyt tavoitteiden mukaisesti ja riskiruudut ovat kehittyneet huonompaan suuntaan, johon on vaikuttanut osaltaan paloasemahankkeiden viivästyminen. Kirkkonummi kiirehtii Masalan ja Veikkolan pelastusasemien toteuttamista.
Lisäysehdotusta kannattivat Teemu Kelkka, Sini Felipe, Martin Valtonen, Anna Sahiluoma, Sanni Jäppinen, Kim Åström, Anneli Granström ja Viveca Lindgren.
Puheenjohtajan tiedustellessa Urho Blomin lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti antaa selostusosan mukaisen lausunnon Länsi-Uudenmaan pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2027–2030 luonnoksesta seuraavalla lisäyksellä:
Uusi kappale 3: Kirkkonummi pitää erityisen tärkeänä sopimuspalokuntien toiminnan turvaamista tulevissa päätöksissä. Kirkkonummi kantaa huolta siitä, että toimintavalmius ei ole kehittynyt tavoitteiden mukaisesti ja riskiruudut ovat kehittyneet huonompaan suuntaan, johon on vaikuttanut osaltaan paloasemahankkeiden viivästyminen. Kirkkonummi kiirehtii Masalan ja Veikkolan pelastusasemien toteuttamista.
Tiedoksi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
Selostus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue pyytää kuntaa antamaan lausuntonsa esityksestä vuosien 2027–2030 pelastustoimen palvelutasopäätökseksi 31.7.2026 mennessä. Lausuntopyyntö ja luonnos palvelutasopäätökseksi on oheismateriaalina.
Kirkkonummen kunnan lausunto Länsi-Uudenmaan pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2027–2030 luonnoksesta:
Kirkkonummen kunta pitää Länsi-Uudenmaan pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2027–2030 luonnosta kokonaisuutena perusteltuna ja ajantasaiseen riskianalyysiin pohjautuvana. Luonnoksessa on tunnistettu keskeisiä toimintaympäristön muutostekijöitä, kuten väestörakenteen kehitys, teknologinen muutos, ilmastonmuutoksen vaikutukset sekä muuttunut turvallisuusympäristö. Nämä tekijät vaikuttavat olennaisesti myös kuntien varautumiseen, turvallisuustyöhön ja palvelujen jatkuvuuden turvaamiseen.
Kirkkonummen kunta pitää tärkeänä, että pelastuslaitoksen ja kuntien välinen yhteistyö määritellään palvelutasopäätöksessä riittävän konkreettisesti. Erityisesti kaavoituksen, rakennusvalvonnan, liikennesuunnittelun, ympäristöviranomaisten sekä sivistystoimen kanssa tehtävälle yhteistyölle tulee olla selkeät rakenteet ja vastuut. Yhteistyön tulee olla ennakoivaa ja säännöllistä, eikä sen tule olla henkilösidonnaista.
Kunta korostaa, että pelastustoimen toimintavalmius tulee turvata yhdenvertaisesti koko hyvinvointialueella. Toimintavalmiuden arvioinnissa on huomioitava kasvavien taajamien lisäksi myös harvemmin asutut alueet, rannikko- ja saaristoalueet, vapaa-ajan asuminen sekä kunnan keskeiset palvelu- ja yritysalueet. Luonnoksessa tunnistetut toimintavalmiuteen liittyvät haasteet edellyttävät konkreettisia toimenpiteitä ja tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa.
Kirkkonummen kunta pitää myönteisenä, että luonnoksessa tunnistetaan ikääntyvän väestön, erityisryhmien ja vieraskielisen väestön merkitys palvelujen suunnittelussa. Asumisturvallisuuden, omatoimisen varautumisen ja turvallisuusviestinnän edistäminen edellyttää tiivistä yhteistyötä pelastuslaitoksen, kunnan, hyvinvointialueen palvelujen, järjestöjen ja muiden paikallisten toimijoiden välillä.
Kunta pitää tärkeänä, että varautumista ja väestönsuojelua koskevissa asioissa kunnille turvataan riittävä tiedonsaanti ja osallistumismahdollisuus. Vaikka osa kokonaisuudesta on perustellusti salassa pidettävää, yhteistyömenettelyjen tulee mahdollistaa kunnan oman varautumisen, jatkuvuudenhallinnan ja kriittisten palvelujen turvaamisen yhteensovittaminen pelastustoimen kanssa.
Kirkkonummen kunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että kehittämissuunnitelman aikataulut ja kustannusvaikutukset ovat luonnoksessa osin vielä täydentymättä. Kunta pitää tärkeänä, että nämä tiedot täsmennetään ennen palvelutasopäätöksen hyväksymistä. Kirkkonummen kunta pitää palvelutasopäätöksen suuntaviivoja pääosin kannatettavina ja esittää, että edellä mainitut kuntayhteistyötä, toimintavalmiutta, varautumista ja kehittämissuunnitelman täsmentämistä koskevat näkökohdat huomioidaan jatkovalmistelussa.