RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.06.2026/Pykälä 189
Talouden ja toiminnan kuukausiraportti 5/2026
Kunnanhallitus 22.06.2026 § 189
379/02.02.00/2025
Valmistelija Talousjohtaja Esa Lindell
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus Kunnanjohtaja Sailas Virpi
Kunnanhallitus merkitsee kuukausiraportin 5/2026 tiedokseen.
Käsittely Talousjohtaja Esa Lindell esitteli asiaa ja poistui kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo 19.13. Kuntakehitysjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen poistui myös kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo 19.13.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti merkitä kuukausiraportin 5/2026 tiedokseen.
Selostus Kuukausiraportointiin sisältää käyttötalouden ja investointien toteuman lisäksi tietoa asukasluvun ja työllisyystilanteen kehityksestä.
Kunnanhallituksessa 9.3.2026 käsiteltiin vuoden 2026 talousarvion toteumaennustetta ja Kestävän kuntatalouden ohjelman toteutumista. Osa tarvittavista määrärahamuutoksista vietiin kunnanvaltuustolle hyväksyttäviksi 15.6.2026. Näiden lisäksi talousarvion toteumaan vaikuttavat todennäköiset muutokset ovat:
Työmarkkinatuen kuntaosuus tullee ylittämään määrärahavarauksen noin miljoonalla eurolla. Poistoarvio ylittynee vähintään miljoonalla eurolla, joka on lisätty ennusteeseen. Maankäyttökorvauksista saatavat tulot alittanevat budjetin 435 000 eurolla.
Käyttötalouden toimintakate väheni maaliskuussa 2 % edelliseen vuoteen nähden, kun käytettävissä on muutetun talousarvion jälkeen 4,2 % enemmän määrärahaa kuin tilinpäätöksessä 2025.
Tulos on ajankohdan lopun tilanteessa ylijäämäinen 2,5 milj. euroa. Alkuperäisen talousarvion ylijäämä on 1,5 milj. euroa. Koko vuoden ennuste on 1,0 milj. euroa alijäämäinen. Toimielimille on annettu säästövelvoite kuluvalle vuodelle, jotta alijäämää ei syntyisi tilinpäätökseen.
Investointien toteuma oli tarkastelujaksolla 20,6 milj. euroa eli 30,5 %. Ajankohdan laskennallinen toteuma olisi noin 42 %, mutta investointikustannukset painottuvat loppuvuoteen.
Verotuloja on saatu 7,3 % edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden enemmän. Yhteisöverotulot kasvoivat ko. tilanteessa 33,4 %. Kuntaliitto on ennusteessaan 5/2026 arvioinut, että Kirkkonummen verotulot alittavat budjetin 1,3 milj. eurolla. Kunnan toteumaan perustuva arvio alittaa muutetun budjetin 2,8 milj. eurolla.
Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy:n tuloslaskelma ajankohdan osalta sekä kassavirtalaskelmat ovat oheismateriaalina.