RSS-linkki
Kokousasiat:https://kirkkonummi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 15.04.2026/Pykälä 27
Turuntien itäisen kiertoliittymän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Vammaisneuvosto 15.04.2026 § 27
738/00.01.02/2025
Valmistelija Kielenkääntäjä Harriet Hagelberg
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi, puh. 09 29671 (vaihde)
Päätösehdotus
Vammaisneuvosto päättää lausunnon antamisesta Turuntien itäisen kiertoliittymän asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Päätös Vammaisneuvosto päätti olla antamatta lausuntoa, mutta antoi seuraavan evästyksen: ”Vammaisneuvosto haluaa olla jatkossa aktiivisesti mukana hankkeen tulevissa jatkosuunnitteluvaiheissa hankkeen käyttöönottoon asti ja täten myötävaikuttaa esteettömyyden ja turvallisuuden toteutumista, sen sijaan että reagoitaisiin vasta vahingon tapahduttua. Näin voidaan välttää taloudellisia ongelmia jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.”
Selostus Kirkkonummen kunnan kaavoituspalvelu ilmoittaa, että Turuntien itäisen kiertoliittymän asemakaavoitus on alkanut. Kaavaprosessin ensimmäinen vaihe on kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) laatiminen sekä siitä tiedottaminen.
Kirkkonummen kuntakehityksen lautakunta on hyväksynyt OAS:n 22.1.2026 § 7.
OAS on julkaistu kaavoituksen kotisivuilla osoitteessa
https://kirkkonummi.fi/kaavoitus/turuntien-itaisen-kiertoliittyman-asemakaava-40123
Vastaava kaavoittaja on kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi.